Hei. Olen elossa. Hahahaha. Erittäin elossa jos niin voi sanoa. Blogini ei oikein palvele tarkoitustaan silloin kun olen hullun onnellinen - eli nyt. Ei minulla ole mitään kirjotettavaa, mitään valitettavaa, mitään urputettavaa tai ruikutettavaa tai uikutettavaa. Elämä on ihanaa eikö EIKÖ kaikki rakkaat pikku ystäväni ja virtuaalitukijani?

On se. ON SE.

Aijai sain palovamman jalkaani kun pidin tietokoneenrämääni sylissä (se siis kuumenee hiukan liikaa, sen päällä voisi varmaan paistaa kunnon satsin rasvaista munakokkelia ja puoli kiloa pekonia, siis JOS söisin sellaista moskaa). Siitäkin huolimatta että auringossa palaneita koipiani koristaa nyt myös neliskulmainen tietsikkapalamisläntti, elämä on ihanaa. EIKÖ.

Ahmin nykyään harvemmin, ja koska teen sitä vain satunnaisesti, siis niin satunnaisesti ettei se haittaa normaalia elämää, en jaksa stressata ja ahdistua. Mahdun melkein kaikkiin kesämekkoihini, vaikken olekaan varsinaisesti laihtunut - olen vain päässyt eroon vanhasta kumppanistani eli 24/7-ahmimispöhöstä. Marketin irtokarkin kierrän edelleen kaukaa, ja totta puhuen namusetäni eli candykingi on menettänyt entisen viehätyksensä lähes kokonaan. Jos haluan, saan ostaa kalliimpaa ja parempaa irtokarkkia karkkikaupasta milloin vain. Ja tämä systeemi oikeasti TOIMII!

Nyt on kesä ja olen pian ollut puoli vuotta elämäni merkityksellisimmässä ihmissuhteessa. Olen onnellinen. Tämä päihittää jopa rakkaan Pariisini ja helteiset onnen hippuset siellä. Kaikki on hyvin. Kaikki on erittäin hyvin, viimeinkin. Tällä hetkellä en edes pelkää tämän kaiken ihanuuden loppuvan. Olen hullun onnellinen.