Viime viikonloppu oli mässäyksen multihuipennus: juhlia, piknikkejä sekä vierailuja anoppilan turhankin runsaassa ruokapöydässä. Tuli stoppi jopa minulle. Neljä päivää jatkuvaa sokeripöhöä, ja tajusin että vanha harrastukseni ei tuntunut enää miltään, korkeintaan pahalta krapulalta. Pitäisi kai olla iloinen, että kroppa ja pää eivät enää kestä monen päivän herkuttelua, mutta millä vitulla minä saan nämä läskimakkarat (jotka kakkupalan nähdessään suorastaan pullahtivat housunkauluksesta ulos eivätkä suostu menemään takaisin) hävitettyä perjantaihin mennessä?? (Koska silloin menemme vanhempieni luokse poikaystäväni kanssa, ja koska seuraavana päivänä on lakkiaiset joihin laitan niin piukan hameen ettei sinne konkreettisesti MAHDU yhtäkään kakkupalaa tai pasteijaa perkele.)

Vain kunnon ripuli voisi minut pelastaa. Menenpä huomenna syömään multaa, klähmimään julkisten rakennusten ovenkahvoja ja nuolemaan päivystyksen lattiaa.

Flunssa minulla on jo - eikä se valitettavasti vähennä ruokahaluani.

Tänään en ole varsinaisesti ahminut, syönyt vain liikaa. Luulen, että minulla ei ole enää hajuakaan, mitä käytännössä voin normaalisti syödä pysyäkseni tässä painossa. Haluan siis laihtua, juu, mutta kai sitä ennen pitäisi tietää mistä ruokamäärästä voi alkaa vähentämään. Syömiseni on ihan retuperällä, tunnustan. Ei lämmintä ruokaa, jäätelö+keksisessioita, paastoa, liikaa kahvia. Pitäisi edes yrittää, nyt kun koulukin pian loppuu ja työt alkaa, koska silloin varsinkin väsyneenä illalla on suuressa vaarassa alkaa vain ahmia (hyh kuinka inhoankaan tuota sanaa).

Paitsi että tällä hetkellä, rehellisesti, minulle on paskan sama laihdunko vaikka syömällä pelkkiä pikkukiviä kunhan vain laihdun niin että minulla on taas hyvä olo. Eihän tämmöisen tankin ole edes hyvä juosta, uimarannoista nyt puhumattakaan.

Eniten vituttaa se, että minulla on niin epämukava olo koko ajan. Ihan kuin olisi joku sumopuku päällä jota vaan ei saa revittyä irti.