Minulla on hyvä mielikuvitus ja koska pystyn kuvittelemaan melkein mitä tahansa (paitsi ehkä itseäni taas laihana ja elämääni kunnossa), aion kuvitella myös että ei minulla ole mitään vikaa päässä vaan olen vaan lihava ja tahdon näistä läskeistä eroon ihan tavallisesti. Hui hai, kai sitä ihmiset lihoo, semmoista sattuu. Sivuutan tämän tunnepuolen siis kokonaan. Mikä ahmimishäiriö? Minullako? Ikinä kuullutkaan... Et voilà, kaikki minun ongelmat lakaistu siististi maton alle pelkän mielikuvitusleikin avulla ja voin hyvillä mielin alkaa konkreettisiin tositoimiin tämän "vararavinnon" hävittämiseksi.

Kävin aamulla lenkillä (oli kyllä niin liukasta että tuskin siitä köpöttelystä mitään hyötyä oli) ja nyt syön greippiä ja juon vihreää teetä, pitäisi kuulemma laihduttaa. Greipistä tykkään oikeasti, teestä en. Kaivoin myös kaapista ns. tavoitefarkkuni esille, en vaan uskalla edes kokeilla niitä tämän viikon porsastelun takia. Kunnon kärsimystä ja nöyryytystä, sitähän laihdutus on, hahahahaha (onkohan tämä sitä paskasarkastisuutta mistä A:n kanssa puhuttiin?).

Tämä viikko meni todella perseelleen. Kaikin puolin. Lintsasin, olin muutenkin tuhma ja laiska, söin kuin silloin joskus ennen, kaupasta vaan korikaupalla mässyä ja huono olo aamusta iltaan, ja muutenkin mieli oli matala kuin pannukakku. Siitä se kaikki alkoi, siitä inhottavasta välinpitämättömyydestä joka tuli taas ihan yllättäen. Nyt asiat on sillä tavalla muuttuneet ja parempaan, että tänäkin aamuna vaikka miten suututtikin raahata paisunutta ahteriaan ulos liikkumaan, niin minä uskoin ja siis uskon tälläkin hetkellä että vielä joskus olen laiha ja päässä on kaikki ruuvit kohdallaan ja olen vielä ihan motivoitunutkin laihduttamaan ja ennen kaikkea parantumaan. Vielä viime syksynä saatoin herätä joka ikinen aamu masentuneena ja mielessä vain se, menisinkö S-Marketiin vai Prismakauppaan vai peräti Citymarkettiin asti kun ei montaa kertaa viikossa kehtaa hakea järjetöntä ahmimislastia samasta kaupasta.

Nyt siis on taas semmoinen kylmän rauhallinen olo. Katastrofihan tämä on, ei käy kieltäminen, mutta en saa päästää itseäni paniikkiin, koska silloin ahmin entistä enemmän. Nyt yritän keskittyä siihen, että pidän vain ajatukset poissa "entisistä" ongelmistani. Tänään on Päivä Yksi, ja niillä päivillä, mitä oli ennen sitä, ei ole väliä. Ehkä tämä nyt on ylitulkitsemista siitä, kun päätohtoritätini sanoi ettei saa takertua menneisiin...