Tänään olen rypenyt tavanomaisessa lauantai-itsesäälissäni oikein urakalla ja nyt vielä lisään vettä myllyyn valittamalla kotipaikkakuntalaisen ystäväni kanssa messengerissä miten on niin perseestä olla läski, köyhä ja onneton. Siis me molemmat valitetaan ja aloitetaan huomenna taas uusi elämä.

Ahmin kaiken mitä ikinä saatoin kaapin vaatimattomista aineksista kokoon kyhätä, himoitsin karkkia pari tuntia ja kaduin mässäämistäni (josta ei tullut muuta kuin paha mieli ja entistä pahempi paskan maku suuhun) sitäkin pari tuntia kunnes päätin tiskata ahmimisjäljet piiloon (voi vittu moneskohan kerta tänään...) ja haudata lopullisesti kierot ajatukseni pökerryttävästä sokerilastista. Pilkoin vihanneksia valmiiksi huomiseksi jos ja kun napostelun tarve iskee. En kiusallanikaan mene kauppaan, vaikka jääkaapissani killittää vain valo sen rehukupin, vanhan lightmehun, muutaman omenan ja aamupalajuustopakerin surumielisenä seurana. Puurohiutaleita, pakastevihanneksia, ohrasuurimoita ja soijarouhetta riittää vaikka ydinlaskeuman varalle, joten ei ole mitään mieltä mennä kiduttamaan itseään ja kompastumaan heti kättelyssä omiin hyviin päätöksiinsä jouluherkkuja (!!) tursuaviin marketteihin.

Nyt alkaa tarkan markan päivät ahmimisen lopettamisen lisäksi/tueksi. Talvella on pakko ostaa bussikortti ainakin pahimpien liukkaiden ajaksi ja vuokrakin nousee vuodenvaiheessa yli kaksikymppiä, joten on sitten vain kiristettävä jostain. Ruuasta, ahmimisesta nyt lähinnä. Muusta ei enää voi edes kiristää. Tuskin tekee sinänsä pahaa, vaikka joka toinen päivä toistuvista jäätelö-ruispalaorgioista luopuminen raastaakin tässä vaiheessa sydäntä.

Ahmimisen lopettaminen ei ole rangaistus, vaan paras palvelus jonka voin itselleni tehdä. Tätähän olen hokenut jo maailman sivu.

Kirjoitan tässä vain pitääkseni itseäni poissa pahanteosta ja tehdäkseni edes jotain. Kouluhommia olisi kyllä vaikka muille jakaa, mutta en saa aloitettua kun lähestulkoon koko päivä on jo mennyt ihan päin helvettiä. Osoitan kai edes jonkilaisia elonmerkkejä makaamalla näppiksen päällä ja kirjoittamalla sontaa verrattuna siihen, että vain makaisin... tai makaisin ja söisin.

Aloitan huomenna uuden elämän, jossa ainoa tavoite on olla syömättä karkkia (ja huom! kallis karkkikauppa pannassa myöskin) enempää kuin kerran viikossa ja pärjätä jouluun asti ruinaamatta vanhemmilta rahaa, ryöstämättä pankkia, myymättä persettä tai muuta yhtä iljettävää. Huomisesta lähtien aion uskotella itselleni olevani normaali. Hus pois kaikki möröt kaapin perälle ja maton alle.