Tänään on ollut Kamala Päivä. Alkoi mokoma vielä sataakin, mikä siis tietää sitä, että Laura istuu tänään suíkussa kaksi tuntia ja nököttää sen jälkeen koko loppuillan sängyssä peitto korvilla siihen asti kunnes nukahtaa.

Eilen illalla tulostimestani loppui muste - siis juuri silloin kun ei olisi saanut koska minun on pakko pakko pakko palauttaa yksi koulujuttu huomenna (minun siis piti saada se printattua jo täksi päiväksi pois kiusaamasta). Kaupat olivat illalla jo menneet kiinni joten ajattelin kipaista sitten tänä aamuna ennen koulun alkua. Kipaisemiseni oli sitä, että ryntäsin suunnilleen pyjamassa supermarkettiin X, jossa paikalle lyllertänyt lihava venäläinen myyjä (hyh, minä en sitten sanonut tuota) ilmoitti ettei kyseistä tulostinkasettimallia ole. Sitten hain järeämmät aseet eli pyörän kotoa ja ajoin hullua vauhtia etsimään samaa mustetta supermarketista Y josta sen sitten löysin mutta jossa se maksoi vitosen enemmän. Yön aikana itse tulostimeni oli kuitenkin sanonut sopimuksen irti. On se paska reistannut ennenkin mutta aina se on potkimalla parantunut. Nyt edes kunnon ravistelulla ei ole mitään vaikutusta.

Mistä vetoa, niin yöllä kaikki kodinkoneeni ja tekniset vempeleeni alkavat elää ja tappavat minut nukkuessani. Robottien kapina.

Tovin tulostinta potkittuani ja itkut tirautettuani alkoi sitten olla jo vähän hoppu tunnille joten pyyhälsin tukka putkella kouluun - katsomaan, että tunnit on peruttu ja atk-luokan tulostimelle kilometrin jono. Nyt, vaikka olen ollut kotona jo aika monta tuntia, olen edelleen niin raivoissani, että heitän kohta tulostimen rock 'n' roll -tyyliin ikkunasta ulos ja sen jälkeen ryyppään itseni tainnuksiin ja otan yliannoksen rauhoittavia (ajatelkaa millaista tuhoa lääkkeet tekisivät minun käsissäni, onneksi lääkekaappini siis sisältää vain jotain vanhaa aspiriinia ja laastaria).

Ja arvatkaa mitä. Ette ikinä arvaa. Arvatkaa minne poikkesin koululta tullessa. Arvatkaa pois vaan.

Kyllä, Citymarkettiin.

Kyllä, irtokarkkiosastolle.

Kyllä, vaahtonallejen ja liitulakujen pettymyksettömään paratiisiin jossa paskakin haisee suklaalle.

Mutta sitten meninkin vain pois.

Meninkin vain pois, ja tulin potkimaan tulostintani vähän lisää josko se vaikka toimisi taas.

Ei toimi mutta en ahminutkaan.

Haluatteko tietää, mikä sai mieleni muuttumaan irtokarkkikauha kädessäni ja kuolavana rinnuksilla?

Ajattelin, että ei tämä paska tästä paremmaksi muutu vaikka turrutankin itseni hetkeksi sokerihumalaan. Että ei tunnin karkkisessio ole sen arvoista, että vihaan itseäni taas koko viikonlopun, että ei vitutus oikeasti ole hyvä syy pilata päiväänsä enää lisää. Että ei tämä paska tästä paremmaksi muutu karkkia mättämällä.

Eikö kuulosta upealle. Taisin siis lopulta tajuta jotakin oleellista siellä irtokarkkihyllyllä.

Päiväni ei ole pilalla (vaikka olenkin niin vihainen tulostimelleni että voisin itkeä vähän lisää, vaikka en kestä enää nähdäkään sitä juttua mikä minun piti tulostaa, vaikka nukuin taas viime yönä ehkä kaksi tuntia, vaikka minulla on niin viheliäisen surkea olo että poraan varmaan huomennakin koulussa), ja vain koska en ahminut. Hih hei!