12 yötä jouluun, vieläkö ehtii tehdä parannuksen ja alkaa kunnon ihmiseksi, jotta pukki toisi säkillisen sukl... villasukkia ja kattilan ja maton ja muuta tarpeellista?

Possuressu. Jos Vaahteramäen Eemelin symppiksen sian nimi ei jo olisi Possuressu, nimittäisin itseäni siksi. Olen possu ja ressu ja ryven itsesäälissä. Kohta alan katsoa yhtä lempileffoistani, American Beautya, ja sitten ryven vähän lisää.

Tänään nukuin melkein yhteentoista, koska ei ole koulua. Sitten tiskasin eilisen ahmimisjäljet, vein roskat ja ryvin itsesäälin aamusessiot. Ajattelin heti herätessäni, että tänään menen Sittariin ja ostan karkkiosaston paljaaksi, ihan vaan siitä ilosta, etten jaksa tehdä yhtään mitään koko viikonloppuna. Tein mielikuvaharjoituksia siitä, miten ensimmäinen suklaakarkki, se Karkkikadun panda-crisp-suklaapötkö, sulaa suuhun ja käteni lappaa sokeria ja rasvaa tasaisella tahdilla ahnaaseen kitaani kunnes suloinen sokerieuforia leviää pikkuhiljaa koko kehooni (ja sitten saan hulluusläskiyskarkkilaskuhumalakohtauksen mutta sitähän minä en ikinä ajattele suunnitellessani ahmimista).

Nyt te arvaatte että en minä oikeasti lähtenyt sinne Sittariin.

Enkä edes tuohon viereen S-Marketiin.

Luulen, että minulla on jonkinlainen suojelusenkeli. En oikeastaan usko tuollaiseen potaskaan, mutta en keksi tälle muutakaan järjellistä (?) selitystä. En minä itse itseäni estä ryntäämästä sinne kauppaan, päinvastoin, aivoni ja mahani ja paisuneet rasvasoluni suorastaan karjuvat sokeriturrutustaan, ja tällä hetkellä minua ei kiinnosta rotan pökäleen vertaa lihonko kymmenen kiloa entisestäni vai en.

Menen viikon päästä kotiin joululomalle ja (nyt tulee taas se sama vanha virsi) minua vituttaa mennä sinne tällaisena plösönä. Minulla olisi seitsemän päivää aikaa hankkia itselleni edes näennäinen hyvä olo, mutta nyt näen edessäni vain seitsemän päivää repsahtaa. Voisin kyllä mennä kotiin, mutta inhoan joulua. Minulle jäi traumoja viime vuodesta, ja varmaan jäi kaikille muillekin kun käyttäydyin kuin pikkukakara pyörien omissa ongelmissani. En yhtään ihmettele, että jouluisin poliisia ja hätäkeskusta työllistää perheriidat. Jouluun ladataan liikaa odotuksia, liikaa toiveita. Minun perheessäni ei onneksi tarvita poliisia, sillä minä olen ainoa, joka rettelöi. Ja lähinnä itseni kanssa. Minäkin lataan jouluun liikaa odotuksia ja toiveita, ja petyn sitten kun en pystykään olemaan täydellinen edes yhtä iltaa vuodesta.