Tänään olin iloinen vain sen aikaa kun aurinko paistoi. Oikeasti, taidan kärsiä jostain talvimasennuksesta vielä kaiken lisäksi. Aamulla oli todella paska fiilis, en melkein halunnut lähteä edes sinne lempiranskikseni tunnille. Mutta sitten kun aurinko jostain kävellessäni kouluun ilmestyi, tuntui että kaikki huolet (K varasti taas tänä aamuna Hesarin, äiti ja isä ei ole soittanut pitkään aikaan, sata miljoonaa koulujuttua stressattavana, tämä ahmimishomma...) haihtui ties minne (nyt ne kyllä tuli taas takaisin mutta olivatpa poissa vähän aikaa edes) ja kuten joskus kirjoitin, keskiviikkoisin koulussa on jopa kivaa.

Oli oikeen pakko välillä pysähtyä haistelemaan sitä kevään tuoksua. Laitoin silmät kiinni, käännyin ihanaa varovaista auringonpilkahdusta kohti ja muistin taas mille se lämpö tuntuu iholla kesällä. Aaah, taivas.

Huomenna menen töihin. Ja kouluun. Siis molempiin, vaikka tiedän sen olevan suoranainen itsemurha. Luultavasti itken ja ahmin pelkästä väsymyksestä koko illan. Apua. (Seuraavana aamuna saa nukkua pitkään ja varasin kyllä myös terveellistä ja hyvää sapuskaa valmiiksi jääkaappiin vaikka se ei kyllä paljoa pidättele kun väsykarkinhimo iskee...)

Mutta näillä eväillä jatketaan. Jospa huomenna ei tarviisi pakottaa itseään olemaan onnellinen vaan se tulisi luonnostaan. Hahaha, my ass.