Tänään kävin valehtelemassa lääkärille, että menee hyvin, olin sosiaalinen ja hymyileväinen aamulla koulussa, opiskelin oman mittapuuni mukaan suunnilleen ahkerasti, loppukoulupäivän synkistelin, ostin karkkia, ahdistuin, päätin aloittaa TAAS uuden elämän jne jne. Ja ostin espanjankielisen naistenlehden (miksi oi miksi ne maksaa Suomessa niin kamalasti kun siellä noin 2 euroa??) ja lueskelin ja suomentelin sitä sitten innoissani irtokarkkihuuruissani. Eli freno y marcha atrás, jarrua ja peruutusta, tässä minun ravitsemuspuolessani.

Nyt tämä on taas ihan villiä koko touhu. Mätän ja mätän enkä saa sitä loppumaan. Keksin itselleni porkkanoita olla ahmimatta mutta sitten pistelen menemään ensin ne porkkanat ja jälkkäriksi karkit. Ajattelen kesää ja miten ihanaa silloin on olla laiha ja pitää minihametta, kunnes sitten se tyhmä Laura sanoo että syö syö, kesään on vielä niin pitkä aika. Ajattelen sitä minun superkomeaa ranskisopea ja miten kivaa sen tunnilla on jos ei koko ajan tartte vetää mahaa sisään, mutta siinäkin se tyhmä Laura sanoo että syö syö, olet ollut sen ukon tunnilla sata kertaa pahemmassakin kunnossa ja eihän sitä nyt edes kiinnosta. Ajattelen puhtaasti itseäni ja sitä, miten tyytyväinen voisin itseeni olla jos olisin edes viikon ahmimatta, mutta sitten se tyhmä Laura sanoo taas että syö syö, plösö ei siitä miksikään muutu. Ja minä tyhmä viisas Laura annan sille pahalle puolelleni periksi ja syön melkein kilon karkkia kerralla. S a i r a s t a.

Menee todella hermot itseeni. En kestä elää itseni kanssa. Jos olisin joku toinen, antaisin itselleni semmoisen selkäsaunan että tuntuisi. Että voikin päässä pyöriä tyhmiä asioita, ihan kuin olisin maailman ainoa ihminen näiden naurettavien syömisongelmieni kanssa. Oi vitsi joillain ei ole mitään ruokaa ja minä leikin sillä tällä tavalla. Mikähän saisi minut oikeasti lopettamaan tämän pelleilyn.