Eilen illalla luin Erich Maria Remarquen Rakasta tänään, huomenna... -kirjaa yhteen asti. Jos kaikki lukisivat sen kirjan, kukaan ei haluaisi enää sotia. Luin ja itkin ja vaikka osaan sen jo ulkoa, en voinut lopettaa lukemista. Vaikka tiesin, että Graeberin koti on pommitettu ja lopussa se kuolee, en vaan voinut lopettaa lukemista. Sitten näin koko yön epämääräsiä painajaisia sodasta ja vanhemmistani, mutta olen silti sitä mieltä, että on ihan terveellistä lukea joskus jotain todella järkyttävää. Ihmettelen vain, miten jotkut osaavat kirjoittaa tuollaisella tavalla. Tyynen koukuttavalla. Sellaisesta asiasta kuin sodasta. Ei tyypillistä propagandaa, jossa romantisoidaan jokainen sotilas ja urhea nainen kotirintamalla. Miten joku pystyy kirjoittamaan niin, ettei kirjaa voi laskea käsistään, sellaisista asioista kuin rumuudesta ja julmuudesta?

Tänään en ole ahminut. Tuli jotenkin niin huono olo kaiken tämän suhteen. Turun Sanomissa haukuttiin taas kouluruokaa. Oikein hävettää, miten itsekin nirpistelin sille yläasteella. Jos joku tarjoisi minulle nyt lämpimän ruuan ilmaiseksi joka päivä, hyppisin riemusta. Välillä tuntuu, että Suomessa suurimmalla osalla asiat on liian hyvin. Voiko noin sanoa? Ei kai, mutta minulla ainakin on asiat liian hyvin. Inhottaa olla tällainen länsimainen lellilapsi, joka leikkii syömisellä kun ei muuta keksi. Minua hävettää ja raivostuttaa entistä enemmän, ja toivon, että sain taas potkun lihavalle perseelleni olla kunnolla.

Viidessä päivässä en tule laihtumaan. Miksi minun pitäisi olla erityisen laiha juuri jouluksi? Koska siihen yhteen saamarin juhlaan kulminoituu kaikki typerät odotukset. Ihan sama jos mummot taas puristelee poskiani. Ihan sama. Minun posket, minun läskit, minun pitää vaan päästä siitä yli. Nyt yritän taas vaan hypätä takaisin siihen kelkkaan, josta candyking minut eilen alas tuuppasi. Ei yksi karkkipussi tai ahmimiskohtaus tätä (henkistä) kehitystä romuta. Tänään jatkan taas siitä, mihin jäin.

Nyt teen poikkeuksen. En yleensä nosta tällä tavalla yksittäisiä kommentteja esille, mutta sain taas kuin halosta päähän lukiessani näitä muutamia lauseita. Kieltämättä sieppaa suuresti, kun melkein puolet nuorempi tyttö neuvoo minua minun omassa elämässäni (ja öhöm, minullahan on jo monen vuoden kokemus ruuan kanssa pelleilystä), mutta siis (apua nyt tästä lauseesta tulee ihan kamala suomen kielen raiskaus), olen kyllä kiitollinen kaikista kommenteista ja vinkeistä ja kannustuksista (äna on erityisen kultainen) ja vaikka tiedän kyllä varsin hyvin nuo jutut (niinkuin kommentoija myös tiesi minun tietävän) ja vaikka minua varsinkin tällaisina päivinä suuresti raivostuttaa lukea itsestäänselvyyksiä, niin myönnän että minulla on asennevamma ja että kai ne asiat menee päähäni jos ne minulle sata kertaa sanotaan.

Living sanoi - ja Laura vastaa.

Yrität ilmeisesti tässä laihduttaa, mutta oletko viimeisen puolenvuoden aikana laihtunut? Jos et niin huomaat varmasti jo siitä, että keinosi on aivan väärä. - Ei, en ole laihtunut, joten kyllä, keinoni on aivan väärä.

Minusta sinun kannattaisi aloittaa aamusi kunnon aamupalalla (puuro, leipä+margariini, maitolasi, hedelmä). - Aamupala on varmaan ainoa säännöllisyys koko tässä roskassa.

Sinun täytyisi opetella syömään 4-5 kertaa päivässä tasaisin välein. - Kolmeen tai neljään kertaan pyrin, koska olen huomannut sen olevan minulle ideaali. Kolme kertaa päivässä tasaisin väliajoin syöminen olisi minulle Suuri Saavutus.

Ja todella tärkeää on syödä kunnon lounas ja juoda paljon vettä. Ja kasviksiakin 600 g päivässä.  - Kunnon lounas, tiedän sen tärkeyden, siksi yritän hyödyntää koulun ruokalaa - vaatii vain pientä, öhöm, kolmen vuoden, harjoittelua. Vettä juon, varmaan liikaakin. Ja kasvisten kanssa seurustelen sujuvasti. En itse asiassa edes ymmärrä miten joku voi olla syömättä niitä, itse tunnen oloni erittäin tunkkaiseksi jos en saa päivittäin jotain vihreää.

Ja älä missään nimessä kiellä itseltäsi mitään. Jos sinun tekee mieli karkkia, voit ostaa pari ja syödä ne. - Tämä oli varmaan se vitsiosio...? Pari karkkia? PARI? Mutta minulla onkin karkinsyönti juuri se isoin ongelma, joten nollatoleranssi on paras keino.

Ja joo tämä on juuri sitä samaa, mitä lukee terveystiedon kirjassa ja nuo asiat sinä varmaan tiesitkin. - Jep.

Ja arvaat varmaan myös kuinka monta tälläistä ärsyttävää kommenttia minäkin olen saanut (...). - Hah, tämä kai se on syömävammaisen ongelma, olla aina toisten neuvomana. Inhoan hymiöitä blogissani mutta nyt on pakko. :)

Tsemppiä myös sinulle Living.