Tänään on definitely HUONO PÄIVÄ. Arvatkaa mitä tein, arvatkaa! Oikein veikannut saa kuulla ryöpyn itsesäälivitutusta. Kyllä vain, ahmin, kolmatta päivää peräkkäin, eikä siinä ole enää mitään erikoista. Olen taas pahaa vauhtia luisumassa takaisin siihen, mistä aloitin.

Lapset korvat kiinni, menkää leikkimään vaikka hippaa ulos. Samoin kaikki moralisoijat, herkkäkorvaiset ja ne, joilla ei ole itsellä mitään kompleksia minkään suhteen. Hus pois, Laura vuodattaa.

V I T U T T A A .

Vituttaa niin, ettei henki kulje. Miten saatanassa minä kehtaan tehdä tämän itselleni ja mikä helvetti tässä muka taas on niin huonosti, että ihan ahmimaan pitää alkaa? Mikä, MIKÄ?? Minulla on kaikki hyvin, täydellisemmin kuin koskaan, ja pilaan kaiken ahmimalla. Eipä ahdistaisi niin paljon, jos en miettisi tätä juttua ja mässyttäisi jotain koko ajan.

Juttelin eilen hullun exäni kanssa messengerissä ja ahdistaa sekin, pakko myöntää. Miten olenkaan koskaan voinut olla sellaisen kusipään kanssa. Tyhmä. Tyhmä. TYHMÄ. Ja nyt kun minulla olisi oikein kultatarjottimella kunnollinen, suloinen, komea, kiltti, huolehtivainen jne jne poikaystävä, niin mitä minä teen? Ahmin ja ahdistun ja luultavasti munaan tämänkin jutun ihan vain oman panikointini takia. Ja jos niin teen, niin kadun sitä koko loppuikäni. Kadun jo kaikkia niitä "juttujani" jotka olen ryssinyt ennen kuin mitään on ehtinyt kunnolla alkaakaan, ja tätä minä en halua ryssiä, en tällä kertaa!

Alan kohta itkeä.

Ahdistaa ja vituttaa ja tuntuu että paisun isommaksi joka sekunti kuin pullataikina kun kaikki se ahmimani ruoka turpoaa mahassani höllyviksi läskikerroksiksi.

En jaksa edes uskotella, että huomenna menisi paremmin. Ei kuitenkaan mene. Minä olen minä huomennakin, kaikkine ahdistuksineni. Mistä saisi kunnon nesteenpoistoepätoivoripulin loppuviikoksi jotta olisin edes jotenkuten kuosissa kun tapaan tämän täydellisen pojan taas viikonloppuna??