Voi helvetin kuustoista. Pudotin hermesetas-purkkini suoraan K:n tekeytymässä olevaan viilikippoon kun kurkotin suolapurkkia kaapista. Naurattaisi, jos en olisi joutunut siivoamaan venyviä viiliroiskeita seiniltä ja jos se hermesetas olisi säästynyt kastumiselta, sillä se oli semmoinen iso purkki ja siis suhteellisen kallis ja vasta ostettu. Mokomakin viili, olen jo kerran aiemmin pudottanut sinne tonnikalapurkin (tunnustan...) ja täytyy sanoa hermesetaksen kunniaksi, että raskaasta tonnispurkista tulee paljon isompi sotku. Se viili vainoaa minua, sillä siihen kärjistyy kaikki, mikä minua K:ssa eniten ärsyttää.

Teen kaalikeittoa ja aloitan elämäni huomenna alusta - pahin läskipaniikki alkaa siis hellitää. Tänään vaan oli vähän "tämmöinen" päivä, inhottavan yleistä, mutta tämä vaan on minun oma pieni surkea elämä, ja semmoista se välillä on. Pälä pälä pälä. En jaksa mennä nukkumaan enkä olla valveilla, joten on vähän pöljä olo. Kunpa voisi vaan nukkua pari kuukautta ja sitten herätä laihana ja vailla noloja ongelmia.

Huomenna minun piti (siis suunnittelin ennen torstain the ultimate sikakohtausta) mennä keskustaan jouluostoksille, siis lähinnä katselemaan pakollisia joululahjoja ja ostamaan paketointitarvikkeita Tiimarista, mutta näillä näkymin saa jäädä tältä viikonlopulta. Tämmöisenä pallona en kehtaa mennä lähimarkettia pidemmälle.

Kyllä minä tiedän, ettei pitäsi lakata elämästä siksi, kun on "vähän" lihonut, ja tiedän myös, että kotiin rypemään jääminen vaan pahentaa asioita, mutta kun ei vaan pysty. Kehitän itselleni ihan kaameita paineita niin pikkuasioista, etten voi itsekään uskoa. No, koska olen tehnyt sitä pikkukakarasta lähtien, tuskin tulen siitä koskaan eroon pääsemäänkään. Pikkukakarana syy hulluun stressaaminseen tosin ei ollut läski.