Nämä minun "uudet elämäni" muuttuivat huonoksi vitsiksi jo pari vuotta sitten, joten nyt en voi itsekään enää sanoa pokalla naamalla aloittavani alusta. Ei hitto että voin olla pelle.

Tänään saa luvan olla Hyvä Päivä. Aamulla heräsin niin järkyttävän paskalla fiiliksellä että teki mieli vetää peitto korviin ja kuolla pois, mutta sitten kuuntelin vähän James Bluntin uutta levyä (joka on  i h a n a  ja jonka ostin vain ja ainoastaan lohduttaakseni itseäni vaikka olisin voinut odottaa vähäsen että sisko olisi polttanut sen minulle ja olisin säästänyt kaksikymppiä) ja heitin itseni niskaperseotteella lenkille. Sitä ennen tietysti valitin päiväkirjaani (en jaksanut edes nousta ja laittaa tietokonetta päälle kirjoittaakseni tänne) miten säälipaskaläski olen. Mutta hoplaa, tässä sitä ollaan, hyvän lenkin ja pitkän suihkun jälkeen, ja olo on olosuhteet huomioonottaen HYVÄ. Jipii, hyvä Laura.

Minulla on unelma. Hehe. Ei vaan minulla on suunnitelma. Vaikea ja haastava. Hyvä niin. Aion olla perjantaihin asti ahmimatta. Tänään on siis ensimmäinen päivä. Totta kai yritän kotonakin kaikin voimin pysyä erossa järjettömästä mässäämisestä, mutta alku on. Jos täällä pystyn pääsemään hyvään AHMIMATTOMAAN vauhtiin, ei kotonakaan ole niin kamalan vaikeaa syödä normaalisti (tämä siis valitettavasti toimii myös päinvastoin ja sitä juuri pelkään, eli jos ahmin tämän viikon tai vaikka vain torstain ja perjantain, jatkan samaan tapaan takuuvarmasti myös porukoilla). Ja sitten tietysti haluan jatkaa mallikkaasti myös lakkiasten jälkeen, mutta tänne paluuseen tuntuu olevan niin miljoona vuotta aikaa että yritän nyt ensin selvitä hengissä niistä kemuista.

Päädyin siihen ratkaisuun, että on turha murehtia niitä asioita, joihin en vaan voi vaikuttaa. Paremmin pystyn olemaan avuksi ja hyödyksi sitten kun oma pää on edes jotenkuten kunnossa. Voi luoja kun kuulostaa itsekkäälle, mutta täytyy sanoa, että nyt minulle on kaikkein tärkeintä, että saan vaan oman elämäni terveelle pohjalle. Hitaasti mennään, ja kompastellen, mutta siitä, kun ensimmäisen kerran kävin kesällä vollottamassa sille terkalle että ahmin itseni hengiltä, olen edistynyt huimasti. Vaikka turhauttaakin, kun tätä ei vaan saa naps pois kytkettyä. Aaaaarghh... Laura jatkaa toiveikasta ajattelua.