Jos joku mainitseekin ruuan niin tämä tyttö kippaa. Nousi entiset sapuskat kuin hissillä mahasta ylös kun satuin katsomaan - uteliaisuudesta, ei niinkään ruokapornohimosta - Dajmkakun kuvaa vuodatuksen etusivulta. Tuli siis taas vähän törpöteltyä. Röh. Perjantain kunniaksi. Röh röh röööööh.

Se tavallinen tarina: aamulla väsytti niin maan perkeleesti joten koulussa alottelin kahvilla ja suklaalla, sitten kahvilaan jossa lisää kahvia ja iso suklaaleivos, sitten kotiin kaupan kautta ja kas kummaa kun kassista pompsahti hesarin kaveriksi suklaalevy (Maraboun mikäs muukaan kuin minttukrokantti, luoja että olen mielikuvitukseton), 500 grammaa banaanilastuja (öyh, en suosittele) sekä maustettua tonnikalaa (joka nyt on kutakuinkin normiruokaa vaikka lilluukin majoneesissa). En kuitenkaan ostanut irtokarkkia, hip hei!

Olo on kuin syöttöporsaalla tai letkulla syötetyllä hanhella. Muistui taas mieleen miksi yritän pyristellä eroon ahmimisesta. Päättelin, että ahmiminen (varsinkin perjantaisin) on vain viheliäinen tapa. Tänään kaupassa jouduin oikein miettimällä miettimään, että mikähän mättöruoka sitä neidille kelpaisi. Norkoilin irtokarkkiosastollakin, mutta  ne jo niin moneen kertaan mielipahaan ja alakuloon mussutetut suklaakökkäreet ja esanssiset lakupökäleet melkein öklöttivät minua (!!!). Miksi sitten ostin ylipäänsä mitään, miksi edes menin kauppaan? Koska se on tapa. Inhottava ja turmiollinen tapa. Olisi ollut niin helppoa olla kunnolla, pestä vaikka vihdoinkin pyykit, mutta suklaalevy ja sokeriturrutus olivat helpompi vaihtoehto. En minä halua helpompaa vaihtoehtoa!

No mutta huomenna olen taas kunnolla. Joka toinen päivä ahmiminen sekä ongelman tiedostaminen on jo kuitenkin ihan hyvää edistystä. Ja olen melko vakuuttunut, että pystyn olemaan ostamatta irttareita jouluun asti. Ja vaikka ostankin, niin ei se haittaa, koska edellisestä kerrasta on jo yli KAKSI VIIKKOA (ja muuta ahmimista ei sinänsä lasketa).

Tuli muuten mieleeni, että rakas harrastukseni viime vuosilta, marketin karkkiosaston ryövääminen minuuttia ennen sulkemisaikaa pikavauhtia pyörällä sotkien vaikka kaatosateessa äkillisen mieliteon takia, on jäänyt aika hyvin unholaan. Hah, yleensä tosin siksi, koska olen liian laiska lähtemään.