Ihme kyllä se lauantain REPSU ei sinänsä näkynyt tai tuntunut missään. Yleensä kyllä tiedän syöneeni karkkia seuraavana päivänä mutta toissapäivänä peilistä kurkkasi toki se sama vanha possu mutta ilman huomattavaa karkkipöhöä.

Kyllä maailma on kumma paikka. Ihmeitä kai tapahtuu.

Sunnuntaina sitten rääkkäsin itseäni lenkillä mutta en ahminut. Eilen ahmin mutta en rääkännyt itseäni lenkillä. Tänään olen jo rääkännyt itseäni lenkillä mutta en ole ahminut enkä aiokaan, koska yritän saada tähän hommaan jotain tasapainoa, heh. Eikä lenkkeily edes mitään rääkkiä ole, tuskinpa sitä tämmöinen laiska paska tekisi ellei siitä jotain nautintoa repisi.

Hah, tekisi repisi, sehän rimmaa.

Miksiköhän muuten suomessa on varsinainen konditionaali sekä pää- että sivulauseessa mutta esimerkiksi ranskassa ei? Miten ne selittävät sen faktan, että jossittelu tapahtuu aina menneessä? Tässäpä oiva gradun aihe sadan vuoden päähän kun joskus meinaan valmistua.

Mitenköhän tuokin mihinkään liittyi?

Niin siis en ole ahminut enkä aiokaan. Tai ainakaan vatsani ei aio ja löllöt käsivartenikin huutavat kumpikin mieluummin jumppaa (joka tosin jää niiltä vain haaveeksi koska kävin rokotettavana ja vasen käteni on pirun kipeä eikä oikea halua tehdä mitään yksin, ainakaan jumpata), mutta paska homma koska löylynlyömä (ei ole totta koska en ole käynyt saunassa kuukausiin mutta siis minusta se on vaan niin hauska sana kun siinä on niin monta äätä, öötä ja yytä) pääni huutaa sokeria ja sen erittäin tehokkaat rikoskumppanit eli jalkani ovat valmiina 24 tuntia vuorokaudessa kiidättämään tämän koko ruhon lähimpään puotiiin missä myydään mitä tahansa makeaa.

Eniten tekisi mieli jäätelöä. Ja siihen kyytipojaksi keksejä ja kinuskikastiketta ja vadelmia tai oikeastaan hilloa koska vadelmathan ovat  t e r v e e l l i s i ä  ja mitään sellaista tyhmä pääni ei suvaitsisi. Tai sitten täytekakkua, paljon kermaa päällä ja välissä, tai sitten suklaakakkua, semmoista tosi öklöä mitä normaalit ihmiset kykenee syömään vain pikkiriikkisen palan kahvin kera.

Haha, kakustapa tulikin mieleen serkun rippijuhlat kotipuolessa ensi viikonloppuna. Hahahah, ja minulla on mekko valmiina mutta se kiristää niin pornosti että en tiedä ILKEÄÄKÖ semmoista laittaa kirkolliseen juhlaan. Haha, ketä naurattaa?

Ja nyt, koska pääni muisti tuon mekon sekä juhlat, joissa olisi pakko taas joko olla jonkinmoisessa kuosissa (ja etsiä jostain jotain muuta päällepantavaa) tai sietää sukulaisten "kappas kun on Laura taas tuhdissa kunnossa ja silti kakkua vetää tuohon malliin" -kommentteja, se ei enää haluakaan yhtään ahmia - ainakaan viiteen minuuttiin.