Ei, ei tässä ihan Aurajokeen olla heittäytymässä. Kuuntelen vain Egotrippiä. Usch kuinka pirteää.

Niin siis morjens. Olen elossa edelleen. Enemmän kuin koskaan kai. Menee kohtalaisen hyvin. Olen edelleen tuskallisesti osa-aikainen bulimikko. Elän viikon sykleissä: alkuviikko menee päin persettä ja loppuviikko on sen vastakohta. Tänään on maanantai joten ryven itseinhon ja ahmimisen pohjamudissa. Huomenna on tiistai ja menee vähän paremmin. Näin itselleni uskottelen. Ja näin aina käy. Perjantaina olen taas jo onneni kukkuloilla ja kaikki syömispelleily on poispyyhittyä. Kuulittehan kaikki, poispyyhittyä (tosin vain sunnuntai-iltaan asti).

Seurustelen edelleen. Suhteemme on kehittynyt alun kiihkeän raivokkaan jännittävän ihanista hetkistä mukavan turvallisen mutta silti kiihkeän vatsapohjaa kutittavan taivaallisiksi hetkiksi. Olen onnellinen. Varmaan onnellisempi kuin koskaan. Näemme edelleen pääosin viikonloppuisin, ja vaikka ikävä riipoo välillä erittäin kovasti, se on ihan hyvä. Jännitys pysyy, vaikka poikaystäväni kanssa onkin niin helppo olla. Miten pystyn olemaan rento jonkun kanssa, jonka olen tuntenut vasta niin vähän aikaa? Minne katosi vanha kunnon jäykistelijä-Laura?

Huolehdin itsestäni paremmin nykyään. Tai ainakin yritän. Pesen hiukseni, laitan ripsiväriä, olen paljon ulkona ja juon maitoa. Olen ehkä laihtunut ihan vähän vaikka syönkin kuin hevonen. Luulen että syy on siinä, että en ole ostanut marketin irtokarkkia melkein puoleen vuoteen (kun ennen sitä meni yli kilokin viikossa). En enää kanna kassikaupalla ahmimista kotiin ja linnoittaudu päiväkausiksi tuon ruokapussini kanssa kotiin.

Ahmin minä edelleen. Ahmin, ja paljon. Ja morkkis siitä tulee ihan niinkuin ennenkin. Mutta sellainen terve morkkis. Sellainen, että tiedostan, että teen itselleni hallaa, eikä sellainen, että hyi kun vihaan itseäni. En ahmi enää ahdistukseen, koska minua ei juurikaan ahdista enää. Tuntuu, kuin ne parin viime vuoden sysimustat päivät olisivat poispyyhittyjä. Kuulitteko, poispyyhittyjä.

Kirjoitan tätä jäätelötuutti (viisi mahassa) toisessa ja voileipä (puoli pussia mahassa) toisessa kädessä. Ahmin siis. Mutta eniten vituttaa se, että teen tätä vaikka minulla on niin hyvä olo. Ei minun tarvitsisi ahmia, vaan voisin hypellä ja tanssahdella ulkona auringonpaisteessa. Tänään on kuitenkin maanantai ja siten siis paska päivä. Huono selitys mutta en jaksa vaivata aivokudostani keksimään oikeaa syytä (joka olisi kai vain väsymys ja palaaminen arkeen ihanasta viikonlopusta).

Minulla on ihan kelpo elämä.

Ja huomenna tsemppaan taas.

Ja huomenna alkaa herkkulakko.