Perjantaina olin Helsingissä ja en syönyt lähes mitään.

Eilen olin S:n kanssa retkellä ja söin pienellä huoltoasemalla niin aidon makuisen täytetyn sämpylän että sen rinnalla kaikenmaailman ABC-roskaburgerit jää jalkoihin mennen tullen. Miksi sellaisia paikkoja on enää niin harvassa?

Illalla söin sikamaisen lastin karkkia. Ehdin juuri ja juuri Prismaan ennen sulkemisaikaa ja mätin ulkomuistista pussiin grammalleen saman määrän kuin yleensä. Osaisin varmaan unissanikin luetella kuinka monta karkkia normipussissani on.

Tänään olen syönyt vähän kaikkea. Liikaa. Ja loppua ei näy. Siwa olisi vielä puoli tuntia auki - mitäpä jos tekisin eiliset uudestaan?

Onnistuin muutamassa päivässä laihtumaan valtavasti, täytyy retostaa. En omista vaakaa, mutta olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä se olisi näyttänyt. Alinta lukemaa sitten abikevään varmaan. Sääli sinänsä että eilisen ja tämän päivän ahmimisella kaikki luultavasti on huomenaamulla tullut takaisin, mutta on kai myös lohduttavaa, että tiedän pystyväni parissa päivässä oikeasti pudottamaan kilon poikineen (terveydestä tässä ei kannata edes jaaritella).

Tyhmintä tässä on se, että en minä ollut yhtään sen onnellisempi vaikka housut melkein tippui jalasta. Olo oli kyllä kevyt ja mukava, mutta pään sisältö yhtä raskas edelleen. Aion edelleen yrittää palata normaalimittoihin, mutta ehkä kannattaisi satsata pikemminkin normaaliin laihduttamiseen kuin tämmöiseen ihme jojoiluun. Kroppa tästä joutuu kärsimään, se itse asiassa huutaa tuskasta jo nyt, mutta minä julmuri senkun kidutan sitä. Tyhmää kai. Kostautuu vielä.

Ei tämmöistä soopaa kannattaisi edes julkaista. Nytpä ahmin viimeiset ruuanmuruset kaapista ja sitten painun nukkumaan. Säälittävän päivän säälittävä päätös. Inhoan sunnuntaita. Ja maanantaita vielä enemmän. Eli aloitan uuden elämän tiistaina - silloinhan ehtii vielä aivan mainiosti laihduttaa pahimmat ahminnat pois ennen perjantaita kun porukat tulee tänne. Heh. Ketä jaksaa enää naurattaa?