Olen ällistynyt, siis kerta kaikkiaan äimänkäkenä (mistähän tuokin sanonta tuli, en ikinä koskaan milloinkaan, kappas kuinka monta synonyymiä onpa suomen kieli rikas, sano noin). Tulin mummoystäväni luota kaupan kautta kotiin (jääkaapissa ei ollut mitään, siis EI MITÄÄN paitsi jotain rainbow-sweetchilikastiketta, josta kyllä valitettavasti keksii tarpeen tullen siitäkin ahmittavaa, sillä jos minä sanon että ei ole syötävää niin ei ole, toisin kuin esim. vanhempani, joilla on aina vaikka mitä vaikka ei ole käyneet kaupassa kahteen viikkoon). Niin siis olen ällistynyt (liikaa sulkuja ja sivulauseita mutta olen niin ylikierroksilla että ajatukset risteilee päässä nopeammin kuin ehdin kirjoittaa) koska en ostanut kaupasta sitä "tavallista" perjantaisatsia (isoa satsia) irtokarkkeja!!! En ostanut karkkia! Kuuliko kaikki varmasti? Laura onnistui kävelemään karkkihyllyn ohi perjantaina!

Taidanpa laittaa ihan kynttilän palamaan, tätä on syytä juhlia. Heleijaa! (Noloa tunnustaa, etten osaa vieläkään sytyttää kunnolla tulitikkua...)

Voisin avata Petit Robert -pakettini kun on niin hyvä mieli. Huomenna töihin ja trallalaa rahaa tulee kun siivoaa toisten pikkujoulusotkuja kynnet verillä (siis minusta on kiva mennä töihin, en kestäisi katsella taas noita kahta jeesustelijaa, siis K:ta ja Y:tä koko viikonloppua) ja ensi perjantaina kotiin ja nyt jopa sukujuhlat tuntuu ihan siedettävälle ajatukselle (kunhan vain pysyn tässä Hyvässä Kaudessa)! Ihan kuin olisin saanut elämäni päiväksi takaisin. Tällaista sen pitäisi olla, tällaista se VOISI olla. Ei tänään edes tapahtunut mitään erikoista, en minä mitään 24/7 hipihipipilipalia halua, vaan normaalia perusiloista elämää.

Ja se on minusta itsestä kiinni.

Ja laihtuminen kanssa, ja itselle minä sitä teen enkä muille. Tavallaan minulle on ihan sama mitä muut minusta ajattelee, itse se on jokaisen läskinsä kannettava, mutta minulla on edelleen traumoja mummon poskienpuristelusta ja julkisista kommenteista. Että olisi mukavaa, jos joku joskus (esimerkiksi juuri juhlissa) sanoisi että näytätpä hyvälle. Valehtelisin jos väittäisin ettei toisten mielipiteet yhtään vaikuta, ja luulen että kaikki ihmiset (tai ainakin samoista ongelmista kärsivät) ajattelee edes vähän samansuuntaisesti. Mutta eniten kyllä haluan olla ahmimatta ja laihtua ihan oman itseni ja ennen kaikkea hyvän oloni takia. Inhoan tätä tukalaa oloa ja tahdon olla taas ihmisennäköinen. Eli rääkki jatkuu (tsemppausta taas, pakko aina muistuttaa itseään).

Nyt alan tekemään pipoa sen villapaidan hihoista, josta eilen (vai toissapäivänä no ei kai sillä väliä) tein sen liivin. Laura on luova ja ekologinen eikä syö karkkia.