Röh. Söin. Irtokarkkeja. 625. Grammaa.

Tänään masensi ihan älyttömästi, siksi siis päätin etsiä lohtua karkkipussista - täytyy myöntää että toimi ihan hyvin, sillä siitä ei alkanutkaan vuosisadan ahmimiskohtausta eikä minua oikestaan edes kaduta. Se oli paras karkkipussi pitkään aikaan. Toki tajuan itsekin, että tämän päivän yhtäkkinen syvä masennus"kohtaus" johtui lähinnä vaan väsymyksestä (olen valvonut jo kaksi yötä menkkakipujen takia, apua, johtuukohan tämäkin vain stressistä kun ei minulla koskaan ennen ole ollut tämmöistä helvettiä näiden naistenvaivojen kanssa) ja pelkät päivänokoset olisi hyvin varmaan riittänyt lievittämään elämäntuskaani mutta, bon, söinpä sitten vielä karkit siihen päälle. Huomenna saattaa kaduttaa mutta tänään ei. Sitä paitsi ajattelin käydä kohtapuoliin nukkumaan (että jaksan herätä aamulla reippaana katumuslenkille), ennen kuin kamala läskipaniikkimorkkisitsesääli iskee sokerinousuhumalan laskettua.

Tällaista karkinsyöntiä minä haluaisin. Ei minulla ole aikomustakaan niuhottaa koko elämääni pipo kireällä ja herne nenässä vannoen karkittomuutta, vaan haluaisin syödä karkkia NORMAALISTI. Kai normaalit ihmiset syö karkkia silloin tällöin pussillisen ilman että siitä tulee kaamea huono omatunto päiväkausiksi... Rakastan karkkia enkä koskaan aio siitä luopua, mutta enkö voisi vähän pienentää pussin kokoa ja harventaa ostoja... Hemmetti. Taidan yrittää taas kerran viikossa -systeemiä (hehe, ihan kuin toimisi). Että pitää olla löyhä itsekuri. Onneksi minulla ei ole lapsia. Antaisin varmaan periksi ihan joka pikku mankumiseen, annanhan itsellenikin.