Huomenna alan taas olla kunnolla. Järkyttävä karkkisatsi sai taas pään edes jotenkuten selväksi ja sellaisen katumuksen päälle, että jossain mielenhäiriössä tein jopa vähäsen läksyjä vaikkei niitä edes huomiseksi olisi tarvinnut. Jos huomenna olen kunnolla (perjantai + paska fiilis + kaikki syyt ahmia = todenäköisyys 0 olla ahmimatta, mutta yritys on kova), ei tämän päivän pohjakosketus tee mitään. (Oletteko kentis lukeneet tällaisen lauseen ennenkin, ainakin omassa päässäni se sointuu niin kovin tutusti...)

Huomenna:

a) Käyn lenkillä vaikka sataisi mitä räntää. Anorakki päälle ja niskaperseotteella ulos lämpöisestä sängystä. Pelkään että kasvan tähän petiin mahastani kiinni... Hyvä ergonomia minulla, hah, en siis edelleenkään omista kunnollista pöytää tietokoneelle ja röhnötän kuin emakko karsinassaan vatsallani ja niska solmussa.

b) Syön kunnolla. Tein äsken jopa jonkinlaista murkinaa valmiiksi. Illalla en ahmi. Ei tee edes mieli ahmia.

c) Rauhoitun ja poltan vaikka kynttilöitä ja vaikka väkisin etsin syksystä siedettäviä puolia.

d) Saan löhötä ihan koko illan ja lukea vanhoja sanomalehtiä ja syljeskellä kattoon ja neuloa miljoonansia lapasia kaverilleni eikä minun tarvitse stressata yhtään koulujutuista koska ehdin ihan hyvin tehdä kaiken tarvittavan lauantaina ja sunnuntaina (ja silloin kanssa teen ne, enkä myöskään ahmi). Tietystikään kukaan ei kiellä tekemästä koulujuttuja jos sille tuntuu... Hah.

Ja näin Lauran kaikki asiat alkavat rullata kuin taikaiskusta ja kaikki on taas niin hyvin ja linnut laulaa ja kukkaset kukkii ja jänöset hyppivät niityllä toisiaan halien ja koko maailma on sateenkaaria ja auringonpaistetta ja jänösiä ja lintusia ja kukkasia ja lässyn lässyn. Eikun oikeasti, en minä voi elää näin. Ei tämä ole elämää.