Huom! Otsikossa ei ole ironiaa.

Eilen löysin hyvän ja suhteellisen edullisen sängyn ja hoisin noin miljoona muutakin muuttoon liittyvää asiaa. Selvisi myös, että pääsen muuttamaan jo tämän kuun puolella. Voisin melkein itkeä ilosta. Vajaa kaksi viikkoa ja minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni OMA KÄMPPÄ. Voiko tuon ihanampaa ja uskomattomampaa enää olla. Tänään pääsen katsomaan sitä, ja vaikka se olisi millainen murju tahansa, se on parempi kuin tämä. Itse asiassa olen hyvin vaatimaton (ja epätoivoinen) - kertoohan siitä jo sekin, että hyväksyin tarjouksen näkemättä koko paikkaa...

Eilen en ahminut, en sitten yhtään. Karkkia teki kyllä mieli, milloinkas ei, mutta ei sillä tavalla että "pakko saada tainnutettua itsensä sokerilla tai jollain muulla koska elämä on niin paskaa". Ei elämä ole paskaa, ei edes minun. Trallalaa ja hip hei, minun elämä ei olekaan niin paskaa kuin olen itselleni uskotellut! Tämähän voisi olla jopa ihan KIVAA.

Aamulla kävin taas lenkillä. Ja sitten pesin tukan. Ja sitten söin KUNNOLLISEN aamupalan. Ohhoh, meinaanko olla ahmimatta tänäänkin, näyttää pahasti sille. Ja vaikka vähän sikailisikin tänään, itse asiassa vaikka ostaisin vuoren irtokarkkeja, ei se haittaisi koska pidän joka tapauksessa tänä viikonloppuna herkkupäivän. Ei tällä menolla pahemmin laihtumaan pääse, mutta ainakin pidän pääni jotenkuten kasassa. On saavutus, että saan edes suurimman osan ajasta pidettyä kiinni tästä kerran viikossa -säännöstä. Eikä minulla edelleenkään ole mitään aikomusta alkaa niuhottaa, minä pidän karkista ja ennen luovun vaikka mummostani kuin siitä.

Mutta tänään tietty YRITÄN pysyä kurissa ja nuhteessa.

Heh heh.