Jumalauta tätä ahmimista, ei voi muuta sanoa. Olo on kuin täytetyllä kalkkunalla ja mopo on karannut umpihankeen kaikessa syömiseen liittyvässä. Tänään olen hylännyt Facebookin, mutta sen sijaan olen etsiskellyt muita SYÖMISHÄIRIÖBLOGEJA (kai se on sitten myönnettävä että tämäkin on sellainen) ja luullut saavani jotain synninpäästöä jos jollain muullakin menee syöminen päin persettä tai vaihtoehtoisesti kateellisena lukenut miten joku pystyy olemaan viikonkin ahmimatta. Ja tämä kaikki siis vain ruokkii tätä minun omaa ruokapelleilyäni ja huomaan uppoavani pahaa vauhtia yhä syvemmälle tähän suohon - aloin jopa harkita tosissani vaa'an ostoa ja kalorien laskemisen aloittamista ja siis elämäni sekoittamista ja neuroottiseksi tulemista oikein kunnolla KUNNOLLA.

Tämän aamun pohjanoteeraus oli 850 grammaa irtokarkkia. Ajoin sentään Sittariin asti, sateessa ja vastatuulessa, vain koska teki mieli niitä ahaa-patukan pätkiä joita ei ole lähempänä Prismassa. Menin siis kauppaan heti kun se aukesi (voiko enempää säälipaska oikeasti ihminen olla?) ja astelin määrätietoisesti karkkihyllylle. Hassua kyllä, mieleni teki vaikka mitä "erikoista" (kuten majoneesia valuvaa täytettyä patonkia tai lohkoperunoita joista siis en melkein edes PIDÄ) mutta mielikuvituksettomana ja kiireisenä päästä ahmimaan lapoinkin sitten vain peruscocktailini pussiin ja häivyin.

Kassalla tosin perääni tuli nainen, joka hänkin oli ostanut irtokarkkia. Vilkaisin sivusilmällä hintalappua, 2 euroa ja hilut, ja huomasin että nainen teki samoin minun pussilleni (5,90 euroa ja se pussi oli kyllä niin pullollaan, hyvä että kiinni mahtui, että sokeakin olisi nähnyt että paino lähentelee kiloa). Sitten se nainen alkoikin yhtäkkiä jutella, että "lohdullista, että muutkin haksahtaa" mihin minä sitten - ajatellen koko ajan mielessäni että lado nyt saatana kassatyttö niitä ostoksia vähän ripeämmin niin pääsen helvettiin tästä selittelemästä - että "no ei nuo kaikki mulle ittelle ole kun tulee yksi kaveri kylään ja voi vitsi kun on sadepäiväkin" naamastani koko ajan suunnilleen vilkkuen valomainos AHMIJA AHMIJA AHMIJA, koska jos on supermarketissa pukeutuneena vanhaan teepaidanretkuun ja jumppahousuihin ja ainoana ostoksena jätesäkin kokoinen karkkipussi niin mitähän tarkoitusta varten sinne markettiin on ylipäänsä lähdetty. Siinä vaiheessa hävetti jo niin paljon, että olisi mieli tehnyt hylätä se pussi siihen paikkaan ja sotkea pyörällä kotiin niin nopeaan kuin ikinä olisi pystynyt.

Ja niin olisi kai ollut ihan fiksua tehdäkin.