Olen hengissä, mutta henkisellä tasolla vain joten kuten. Tämä viikko on ollut yhtä hullunmyllyä: ahmimista, yleistä skitsoamista, parisuhde(?)paskaa, parisuhde(?)taivasta, ahmimista, ahmimista, AHMIMISTA, stressiä, paineita, itsesääliä ja -inhoa PALJON.

Kyllä, tällä viikolla olen vetänyt ruokaa naamaani kuin pieni possu. Viimeeksi eilen (mutta revin itseni jääkaapista ulos ennen kuin ehdin tehdä Aivan Kauhean Kamalaa Tuhoa) tai no, sunnuntaista eiliseen. Viisi päivää, aika hyvä suoritus eikös vaan rakkaat ystäväiseni, aika hyvä suoritus tytöltä joka väitti jo pitävänsä syömishäiriötään niskanakissa.

Taidan myös olla luisumassa oikeasti bulimian puolelle. Vinkki: raa'asta pakastepullasta saa kamalimman olon mitä ikinä voi edes kuvitella. Ruokamyrkytys Vinkuintiassa ei ole mitään siihen verrattuna, eikä edes pahin mahdollinen krapula. Se joka pystyy olemaan oksentamatta pussillisen jälkeen, saa minulta ystävällisen halauksen. En siis suosittele - ja jumalauta jos teen tuon tempun vielä kerran.

Candykingiä en kuitenkaan ole ostanut, jos nyt jostain pitää tikulla kaivella hyviä puolia. Keskustan karkkikaupoissa tosin olen vierailut turhan ahkeraan. MUTTA kertaakaan ostokseni ei ole (kerralla) ylittänyt puolta kiloa. Karkin suhteen homma on siis jotenkuten hanskassa. Paino sanoilla joten kuten. (Nyt alkaa taas totaalilakko, sillä tämäkin putki alkoi parista muka viattomasta suklaanamista.)

Tänään näen taas poikaystäväni. Someone just shoot me, please. No ei... Olen juossut paniikissa polveni paskaksi joten en sentään ole ihan mieletön norsu. Vain semmoinen keskikokoinen. Farkut menee vielä jopa jalkaan.

Olen huomannut, etten enää ahmi ihan niin järkyttäviä määriä ruokaa kuin joskus muinoin. Stoppi - ja morkkis - saattaa tulla jo esimerkiksi puolikkaasta keksipaketista kun taas silloin joskus pahimpina aikoinani saatoin pitää "pikku ahmimisena" dominokeksipakettia, suklaakastiketötsää ja kahta litraa jäätelöä. Ja pahina päiviä, usein jopa useina pahoina päivinä peräkkäin, olen moneekin otteeseen vetänyt aamulla ensin satsin (vajaa kilo) irttaria, pussillisen leipää ja rasiallisen margariinia ja illalla sitten ottanut koko homman eri marketin herkkuhyllyn kautta uusiksi.

Tiedättekö, että tämä tuhoaa ihmisen.

Varasin ajan terkalle mutta (ahmimis)paniikissa peruin sen. Sitten varasin uuden ajan enkä aio perua sitä (jo senkään takia kun se terkka tappaa minut kun venkslaan niitä aikoja). Muotoilen taas mielessäni vuorosanoja, miten kertoisin että ahdistaa ja on syömisen kanssa vaikeaa. Ehkä se taas auttaa vain sanoa tämä ääneen.

Ja edelleen, olen kaiken tämän syömispaskan keskellä onnellisempi kuin koskaan ennen!!

(Ja tänään en ole ahminut.)