Ja näin Laura kellahti kelkasta jälleen kerran.

On tämä niin helvetin vaikeaa taas. Minulla ei ole mitään syytä herätä aamuisin - mitään, paitsi se, että poissaoloista joutuu tekemään korvaavia esseitä ja mieluummin istun tukka paskaisena ja naama norsunvitulla luokan nurkassa ja teeskentelen edes vähän höristäväni korviani tärkeissä kohdissa.

Tänään ahmin. Sinne meni pastapussin loppu ja punainen pesto, aika monta ruispalaa, jugurttia, raejuustoa, kaksi suklaapatukkaa koulussa ja vaikka mitä. Tuli vain ahmimishimo, sellainen olo ettei millään ole mitään väliä. Söin kunnon aamupalan ja kunnon lounaan koulussa joten vika ei ole fysiologian laeissa vaan minun päässäni. Tätä yritin tolkuttaa jopa psykologitädilleni joka puolestaan kivenkovaan väitti, että ahmimisesta pääsee helposti eroon syömällä kunnolla. Mietipä uudelleen, tampio, ja neuvo sitten.

Voiko kello 19 käydä nukkumaan. Nyt ainakin voi. Tänä aamuna olin lähtenyt niin unenpöpperössä että keittiössä oli valotkin jääneet päälle. Lisäksi olin lukenut yhdelle tunnille ihan väärät asiat ja muutenkin vitutti kaikki ihan koko päivän. Kunpa tulisi vielä räntäsade, eikö se kruunaisikin ihan kaiken.

Nyt pitäisi vain rauhoittua. Tiskata sotkemani astiat, laittaa reppu huomiseksi valmiiksi (lintsaisin jos ei olisi niitä korvaavia esseitä) ja käydä nukkumaan vaikka säälittävästi seitsemältä jos siltä tuntuu.

Voisin vain itkeä.

Ja mussuttaa suklaata ihan pelkästä lohtusyömisen ilosta. Tunkea suun täyteen Fasun sinistä ja hörpätä kaljaa päälle kun kaikki on niin päin persettä. Enhän kuitenkaan niin tee. Vasta viikonloppuna sitten.

Yritän olla ostamatta karkkia (niitä tämän päivän hairahduksia eli kahta ylikallista suklaapatukkaa ei lasketa) ennen perjantaita. Sitten saan taas mässätä niin että vatsa halkeaa ja aivot pökertyy sokerista. Jos pysty(isi)n olemaan sunnuntaihin asti kunnolla irttareiden suhteen, tarkoittaisi se kahta (2!!) viikkoa ilman. Olisi aika COOL eikös.

En vain pidä sitä kovin todennäköisenä.