Ongelma on se, etten osaa olla. En jaksa keskittyä yhtään mihinkään kun vain odotan ja odotan ja ODOTAN sitä onnen päivää, että pääsen muuttamaan. Nelisen viikkoa. Luoja. En kestä.

Tänään en ole ahminut - ja jos onnistun pysymään samalla linjalla loppuillan, takana on kolme (siis KOLME!!) ahmimatonta päivää. Mielessähän se pyörii jatkuvasti, mihinkä sitä tiikeri raidoistaan, mutta olen taas aika polleana. Tänään jaksoin jopa vähän laittautuakin ja tunsin oloni melkein normaaliksi.

Tänään sain myös viimein vietyä pyöräni korjattavaksi (sen puskeminen viisi kilometriä ylämäkeen on kyllä sellainen urheilusaavutus että pieni karkkipussi olisi "ansaittu" seli seli seli ja minun karkkipussit kun todellakaan ei ole mitään pieniä ja vasta lauantaina sikailin irtsareilla kuin viimeistä päivää ja nyt meinaan todella vähän rajoittaa tätä herkunmättöä ja seli seli seli vähän lisää) joten valehtelematta vähintään joka toinen päässäni risteilevistä ajatuksista on: "nyt pääsis sinne sittariin ostaa muuta irttaria ku karkkikunkkua". Olenko siis tyhmä vai vaan ahne?

Ja nyt siis on koulu ihan kokonaan loppu, slut, finito. Tänään oli viimeisistä viimeinen juttu - vapaaehtoinen, ja minä siis jopa menin sinne! Joten muita ajatuksia kuin se perhanan karkki ja tuleva muutto päässäni ei siis risteilekään. Tuntuu että en ole muuta kuin tyhmennyt tänä vuonna.