Olen yksin kotona, siis kotona lapsuudenkodissani. Seuranani on vain täpötäydet jääkaappi, kuivakaappi ja pakastin. Eli jumalaton määrä leipää, keksejä, hilloa, margariinia, pullaa, leipomis- ja kokkaus- ja muita sähellystarvikkeitä, pastaa, suklaata, kunnon ruokaa, muroja, ihan mitä tahansa. Siis ihan mitä tahansa. Vanhempieni ruokavarastot ovat yhtä täydelliset kuin Turun hypermarketit yhteensä. Mitä täällä ei ole, sitä ei osaa edes kaivata. Jos erehdyn kurkkaamaan jääkaappiin, se on menoa sitten. Kaikki paha pääsee valloillee. Varsinainen Pandoran lipas siis.

Tulin tänne lauantaina ja siitä asti en ole muuta tehnyt kuin napsinut näitä lukuisia keksilaatuja ja värkännyt hillovoileipiä äärimmäiseen tylsyyteen. Perjantaina ryyppäsin siskoni luona itseni niin tainnuksiin, että loppuillan muistikuvat ovat lievästi hämärät. Kaiken tämän takia minun piti tänään viimeistään (itse asiassa jo eilen) tehdä parannus. Tänään en ahmi enkä napsi. Se vain vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä, sillä heti aamusta heräsin kamala ahmimishimo takaraivossani, vaikka kaiken järjen mukaan perjantain viina+herkkuyliannostuksen, lauantain krapulamättämisen ja eilisen tylsyysnapsimisen jälkeen ei pitäisi tehdä muuta mieli kuin suolihuuhtelua.

Minulla on erpäterveet elämäntavat. Ja erittäin epäterve suhtautuminen ruokaan ja alkoholiin - sen kaikki kyllä jo tiesivätkin.

Ärsyttää, kun ajattelen joka sekunti niitä herkkuvuoria, mitkä minun olisi mahdollista tänään väsätä. Ärsyttää, kun joka sekunti se järkevämpi puoli aivoistani yrittää kuitenkin toppuutella tätä himoa, koska pohjimmiltani en todellakaan halua maata koko lomaani sohvanpohjalla lukien vanhaa Seuraa sipsipussi kainalossa. En minä halua tätä! En minä oikeasti halua nyt alkaa voidella leipää toisen perään!

Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiäääääääääääääääaaaaaaaaaaauuuuuuuhhhhhhhh minulla palaa pinna itseni kanssa.

Kunhan pesukone on valmis (tulin siis kotiin mahtavan pyykkikasan kanssa) ja aurinko noussut, lähden ulos pitkälle lenkille. Tänään en ahmi. Tänään illalla tulen käymään tyytyväisenä nukkumaan, sillä en ole ahminut yhtään ja olen siis saavuttanut Jotakin Suurta.