Ei sitä kai viitsi itseltään täydellisyyttä vaatia ainakaan vielä tässä vaiheessa. Satoi koko päivän, olin koulussa hirvittävässä mummotuulipuvussani (kävin jopa henkkamaukalla semmoisissa junttivaatteissa koska piti ostaa sukkahousut sinne laivalle) ja itsekuri plus keskittymiskyky oli nollassa. Koulun jälkeen kaupassa kädessäni oli jo dominokeksipaketti mutta laitoinkin sen pois. En halua olla enää se tyttö joka vetää keksipaketin (vähintään) alakuloonsa. Tarvitseeko kiduttaa itseään vielä lisää hankkimalla lisälasti itseinhoa ahmimalla?

En kuitenkaan selvinnyt kaupasta pelkillä ihmismäisillä ostoksilla vaan ostin keksipaketin tilalle kuivattuja hedelmiä. Nyt on taas hiukka öklö olo koska vedin sen puolen kilon pussin nonstoppina (kätevää sentään olla tällainen teräsvatsa, sillä nykyään edes tuollainen määrä ei saa mahaani sekaisin) joten pitäisikö hankkia sittenkin vielä bulimia tähän kaupan päälle. Olisi oksentaminen sentään jotenkin mediseksikkäämpää kuin pelkkä ahtaminen. Mutta niin, miksi kiduttaisin itseäni tahallani vielä tästä enemmän...

Kuuntelen The Cardigansia ja on jotenkin taas niin kahtiajakautunut olo. Toisaalta en haluaisi muuta kuin käpertyä peiton alle (täytyy myöntää että tässä männäviikolla olen käynyt nukkumaan tai edes nukuttelemaan jo seitsemänkin aikoihin) mutta toisaalta olen superaktiivinen, tekisi mieli tehdä jotain oikein kunnolla agressiivista (raivokas pyykinpesu ja siivous on liian lussuja ja juoksemaan en edelleen uskalla mennä kun polvi alkaa tuntua vasta nyt terveelle). Tylsää. Odotan vain viikonloppua ja sitä että saan vetää pääni täyteen. Hups siis tuota en sanonut ääneen.

Hei olen Laura ja olen (tuleva) alkoholisti.

Rasittavaa olla milloin minkäkin riippuvuuden riivaama. Olen ihan varma että kun joku päivä pääsen tästä syömishommasta eroon niin retkahdan johonkin muuhun. Pitäisikö vaan antaa mennä ja viettää lyhyt mutta intensiivinen ja onnellinen elämä juhlien ja rälläten? Ei tällaista pitkitettyä kidutustakaan kestä.