Ensinnä: menee hermot tähän $¤£*@&€%  vuodatukseen (ja miksi helvetissä se nyt alleviivasi ja muutti siniseksi nuo merkit?!?). Tänä aamuna kirjoitin oikein suloisen optimismia pursuavan tekstin ja sitten tämä paska meni ja kadotti sen. Kohta tämä orkesteri oikeasti muuttaa sinne riistobloggeriin.

Niin mitähän sitten aamulla turisin? Sääli, että näin iltaan mennessä on tunnelmat ja vyötärönympärys vähän ehtineet muuttua... Kun olisi kerrankin ollut ihan puhtaasti positiivinen kirjoitus.

Niin, aamu meni hyvin. Koulu alkoi vasta iltapäivällä joten ehdin käydä kunnolla, aamupalan syöneenä ja ostoksia ja rahakukkaroa tarkasti punniten, ruokakaupassa ja sain jopa ostettua ihan kelpo ravintoa. Rahaa vaan meni taas ihan luvattoman paljon, vaikken kerrankin edes ostanut yhtään mitään turhaa. Kuvittelenko vain, mutta hilaavatko kauppiaat ihan törkeästi hintoja ylöspäin ennen arvonlisäveron alennusta? Kun joka kauppareissulla tuntuu jugurttipurkki maksavan 10 senttiä enemmän (apua kuulostan ihan eläkeläiselle)...

Ja sitten. Shokki. Paniikkivaroitus syöpöille ja joulunvihaajille: joulusuklaat ovat saapuneet riemukulkueessa kauppoihin.

Tämä siis tarkoittaa, että tammikuuhun asti joka ikisellä kauppareissulla ja kävelylenkillä minkä tahansa marketin ohi joudun käymään henkistä painia jättitoblejen ja peruspandapaskarasioiden kanssa.Nyt on lokakuun puoliväli (pilkkua nussien ei edes vielä itse asiassa) voi hyvät hevoset, ja minä sain jo joulua riittämiin tälle vuodelle nähdessäni ne suklaaröykkiöt kiitos.

Jos ei noita kattoon ulottuvia, puoli vuotta aiemmin paikalle raahattuja joulusuklaa- ja krääsävuoria oteta lukuun, minä tykkään käydä kaupassa. Olen se perus sh-asiakas, joka ensin vahtaa puuropakettien energiasisältöjä kaksi tuntia ja sitten heittää koriin jonkun lesepaketin kaveriksi ison karkkipussin. Tykkään myös katsella mitä muut ostaa. Tunnistan - tai ainakin luulen tunnistavani - muut syömishäiriöiset.

Tänään olin myös itse oikein tunnollinen syömishäiriöinen ja se häiritsee minua suunnattomasti. En minä halua olla sellainen. Aamulla en mennyt lenkille ja minulla on kamala morkkis, vaikka kävelin kouluun ja takaisin ja kävin kaupassakin vähän kauempana pyörällä. Söin kunnon aamupalan, ja minulla on morkkis siitäkin, vaikka juuri se luultavasti esti minua tyhjentämästä irtokarkkiosastoa. Nyt illalla ahmin lievästi, ja kappas, ei minulla vaan siitä niin isoa morkkista ole kuin terveellisestä (mutta tavallaan "ylimääräisestä") aamupalasta ja lenkin skippaamisesta vaikkei sillä ole rotan paskan vertaa väliä juoksenko tunnin lenkillä vai kävelenkö kaksi koulumatkalla. Välillä uskon, että aivoni ovat nyrjähtäneet. Ei kukaan muu kuin päästään vähän nilkku voi ajatella näin. Suhteeni ruokaan on umpikiero.

Tänään taidan kyllä olla vain vähän väsynyt ja siksi turhauttaa niin kovasti. Ajatus ei kulje ja teksti takkuaa ja karkinhimo on suunnaton. Melkein tulin kaupan kautta kotiin. Suunnittelin jo päässäni, miten ostaisin paketin jäätelöä ja dominokeksejä ja ehkä myös leipää ja margariinia tai sitten vain mielikuvituksettomasti iiiiiisom pussin candykingiä, mutta sitten kuuntelinkin taas vain vähän Sufjan Stevensiä mp3:sestani ja tulin toisiin aatoksiin.

Sovin itseni kanssa, että kunhan pääsen siskon luota takaisin tänne, saan ostaa niin ison irtokarkkipussin kuin ikinä vaan kehtaan, vaikka viidestä ero kaupasta, vaikka kottikärryllä, kunhan vain pysyn suurinpiirtein ahmimatta siihen asti ja jatkan ansaitun (hah!) sokeriähkyni jälkeen muina miehinä ns. normaalia elämää.

Sitten sovin myös, että musiikkiin saan tuhlata niin paljon rahaa kuin ikinä haluan. Jos pelkkä Sufjan Stevens estää karkkiähkyn, en edes halua kuvitella, millaista mättöä elämäni olisi ilman musiikkia. Joten uudet levyt ja muut eivät enää ole palkinto ahmimisesta vaan apuväline, johon PITÄÄ satsata.

Tänään en ota morkkista siitä että ahmin vähän. En kuitenkaan syönyt karkkia kuten olisin helposti voinut.

Huomiseksi yritän taas koota itseni, olla vähemmän väsynyt ja vähemmän asennevammainen ja vähemmän kieroutunut.