Menisin ravintoterapeutille jos minulla olisi rahaa. Se voisi tehdä minulle suupala suupalalta päivittäisen ruokaohjelman. Toisaalta, kyllä minä itsekin tiedän mitä minun pitää syödä, mihin aikaan, miten paljon. En vaan tee niin. Teoriassa olen harvinaisen selväjärkinen syömisen suhteen mutta käytännössä päästän mopon käsistä ihan täysin. Ihan kuin joku helvetin punahilkka. Poikkean polulta vaikka tiedän että siitä tulee vain harmia (paitsi että hilkkis taisi kyllä raukkaparka olla vaan vähän tyhmä ja ajatteli ilahduttaa isoäitiään kukilla kun taas minä ajattelen vain itseäni ja hetken nautintoa piittaamatta seurauksista, ja tästä taas seuraa se, että ei tainnut tuo punahilkkavertaus ollakaan ihan täysin sopiva).

Eli ei mennyt tämä päivä niin putkeen kuin sen piti mennä. M e r d e. Olin töissä ja sen lisäksi että siellä katto vuotaa, kiinalaiset kokkaa nuudelia huoneissaan, mikään väri ei mätsää, huonekalut hajoaa käsiin ja koirat vaeltelee käytävillä, on siellä nyt vielä lievähkö prostituutio-ongelmakin. Meistä saisi todella mielenkiintoisen tositv-sarjan. Sinänsä töissä oli kyllä ihan kiva päivä, ei kovin paljoa huoneita ja siis ihan leppoisa tahti, mutta olin kuollut kun pääsin kotiin. En tajua miksi, sillä nukuin ihan hyvin, kuten sanoin ei joutunut edes kovin rehkimään ja minulla oli jopa eväät (hehe, viime kesästä viisastuneena nyt alan opetella ottamaan eväät vaikka väkisin JOKA IKINEN PÄIVÄ mukaan jotten illalla niin helposti ahmisi), joten ei se ollut nälkää.

Sitten vaan kotiin saavuttuani aloin ahmia. Luojan kiitos ei ole mitään kauhean vaarallista jääkaapissa. Puuroa on taas mennyt ihan liikaa ja hedelmiä kanssa. Vituttaa se, että ahmin, oli se sitten porkkanoita tai karkkia. Minulle tulee tästä yhtä paha morkkis kuin jos olisin vetäissyt taas jättipussin candykingiä. Inhoan tätä että mätän ja mätän ja mätän kuin jonkun ulkopuolisen voiman pakottamana, vaikkei minun edes tee mieli mitään. Ja tunnustetaan tässä nyt samaan rytäkkään että KYLLÄ: olin jo tänään töiden jälkeen karkkikaupan ovella ennen kuin - luojalle kiitos ja ylistys - sain itseni jotenkin järkiini ja käännytettyä takaisin.

Eli ehkä tämä sittenkin oli ihan onnistunut päivä (nojaa tähän asti, Makuunihan on vielä auki vaikka Prisma ei, mutta en oikeen kehtaa mennä sinne enää ostamaan pelkkää sikalastia karkkia) sillä työpäivän, varsinkin lauantain, jälkeinen karkkipläjäys on ollut tässä viime aikoina enemmän sääntö kuin poikkeus.

Eli en ostanut karkkia, jeeeeee. Se tekee siis tasan viikon ilman rakasta karkkikunkkuani. Tästä on hyvä jatkaa. Kai. No kyllä on. *Potks (potkaisin juuri itseäni jotta lakkaisin helvetti soikoon nyt rypemästä tässä itsesäälissä).