Tänään alkoi uusi elämä ja totta puhuen taidan alkaa kyllästyä tähän mukamas uusien alkujen ja siis jatkuvien epäonnistumisien kanssa pelleilyyn JOTEN taidan kerrankin itse vapaasta tahdostani täysissä sielun ja varsinkin ruumiin voimissa (röh röh) lopettaa tämän "uuden" elämäni ja alkaa keskittyä ihan vaan elämiseen. Hymy naamalle vaikka väkisin.

Koko eilinen meni niin pohjamudissa rypiessä ja epätoivon syövereissä kieriskellessä että ihan hävettää nyt. Kadun edelleen sitä Hesen ateriaa. Jo se pelkkä hampurilaissämpylä saa mut melkein itkemään. Mutta tikulla silmään sitä joka vanhoja kaivelee. Ei ole eka kerta kun mokaan eikä varmasti vika. Ca arrive. Sitä sattuu. Eteenpäin vaan (huomatkaa miten yritän itseäni tsempata). Eilen vitutti niin rankasti, että teki mieli heitellä kananmunia seinään. Huutaa ja paiskoa kuin pikkukakara. Hyvä etten heitellyt, olisi ollut kiva sotku siivottavana ja olisi sitten varmaan raivostuttanut entistä enemmän.

Tänään siis olen yrittänyt tsempata koko päivän. Kävin ruokakaupassa ja karkin sijaan ostin KEVYT jäätelöä. Kun en kerran pääse makeista herkuista eroon niin on kai jäätelölitra parempi kuin kilo karkkia. Maitotuote ja kalsiumia jne jne... Sitten siivosin. Vein kaikki kompostit ja metalli- ja lasipurkit ja vanhat sanomalehdet keräykseen ja vaihdoin oikeen imurin pölypussinkin (käyttöohjeita seuraten tietty). Nyt tämän tekniikan ihmelapsen pitäisi mennä pumppaamaan polkupyörän renkaisiin ilmaa mutta APUVA kun en ossaa!! Pitää varmaan oottaa iltaan, kun nyt tossa pihalla ramppaa niin paljon muita asukkaita, etten kehtaa mennä ähräämään julkisesti sinne, kun kuitenkin viimeisetkin ilmat karkaa renkaista ulos ja joudun kävelemään huomenna töihin...

Ja olen muuttunut avainlapseksi. Nyt kun kämppikset on poissa niin pelkään kuollakseni unohtavani avaimet kotiin, joten ripustin ne kaulaan. Näyttää ehkä sille kuin olisin 10-vuotias, mutta toimii.