Olen hengissä, älkää olko huolissanne. Erittäin hengissä, hyvässä ja huonossa. Olen itse asiassa erittäin tietoinen siitä, että henki pihisee, koska ahmin juuri niin, että todella työskentelen jokaisen hengenvedon eteen. Eilen sama juttu. Jumalauta nainen, nyt ylös tästä. Mikä minua vaivaa??

Elämäni on tätä nykyä joko täydellistä pilvissä leijumista tai sitten täydellistä pohjamudissa ryömimistä. Vielä vuorokausi sitten, eilen aamuna, olin niin korkealla, niin "high on life", että sieltä putoaminen illalla todella sattui. Ja nyt sattuu vielä enemmän. Sattuu. Inhoan keskitietä ja tasapaksuutta, mutta tämä jatkuva ylös alas ylös alas veivaaminen on aika kuluttavaa myöskin.

Minulla oli taas aivan täydellisen ihana viikonloppu. Yksityiskohtiin menemättä, taidan olla toivottoman ihastunut. Onko tämä siis vain jotain riipovaa ikävää, jota täytyy yrittää tyynnyttää syömällä? KYLLÄ. Auttaako syöminen? EI. Inhoan itseäni. Vielä vuorokausi sitten olin normaali ja erittäin tyytyväinen elämääni. Nyt olen lihava, ruma, angstinen ja inhoan itseäni ja tätä paniikkimättämistä.

Ahmimisen piti taas jäädä yhteen iltaan. Eipä jäänyt, kyllä minä sen tiesin kun tänä aamuna laitoin suuhuni eilisen karkinjämät. Olen sekaisin. Paniikissa. En tiedä mitä ajatella. Rintaani puristaa, ja en tiedä onko se vain kuivan pastan takia vai jotain muuta. En osaa olla. Viime viikolla varasin ajan terkkarille ja tänä aamuna peruin sen. Millä helvetillä saan elämäni kuntoon? Millä?? Millä saan tämän loppumaan? Miksi minua ahdistaa näin paljon vaikka kaikki on niin hyvin että voisin halata ja suudella koko maailmaa, joka ennen on omasta mielestäni vain potkinut minua päähän?

Kaikki on hyvin. Miksi minä en usko, että kerrankin kaikki on hyvin? Minulla ei ole mitään hätää. Ei tarvitsisi yrittää hukuttaa tunteitaan syömällä itsensä tainnuksiin. Voisin sen sijaan vaan maata ja haaveilla ja keskittyä ajattelemaan mukavia asioita. Olisipa helppoa olla vähän toisenlainen ihminen, sellainen, joka osaa ottaa asiat niinkuin ne tulevat, analysoimatta liikaa.

Tämä päivä on jo mennyt pieleen, joten olen ihan tyytyväinen, jos saan keittiön siivottua, läksyt tehtyä ja tukan pestyä. Huomenna lupaan ja vannon olla vähemmän sekapäinen, enemmän normaali ja zero ahmiva.

Tämä kirjoitus muuten on ihan katastofi. Kaikkia äidinkielen sääntöjä vastaan. Sekava ja hyppivä. Désolée...