Todella, the ultimate weight loss challenge alkaa (tai alkoi) tänään. Viikon mättämis- ja itsesääliputki taas takana ja eilen illalla kamalassa paniikissa, SHOKISSA suorastaan siitä että mitä on taas tullut tehtyä, päätin todella ottaa itseäni niskasta kiinni.

Itse asiassa kaikki alkoi jo noin viikko sitten. Tajusin, ettei tämä oikeasti voi jatkua näin, minun ainoa elämäni. Hain apua. Todella. Vaikein päätös pitkään aikaan. Menin terkalle itkemään miten kaikki on niin paskaa ja miten ahmin ihan kontrolloimattomasti. Ei ole pitkään aikaan myöskään ole ollut yhtä pelle olo kuin siellä terveydenhoitajalla, vaikka se olikin hyvin mukava ja ymmärtäväinen. Nyt sitten pääsen hoidattamaan päätäni kuntoon. Tajuan itsekin, ettei tämä hullu syömiskuvio ole kuin OIRE jostain muusta. Tyhmää vaan kun en saanut haettua apua aiemmin. Typerää kiduttaa itseään vuosikausia.

Nyt sitten on takana päiväkausia tolkutonta itsetutkiskelua ja - toki toki, mihinkä sitä tiikeri raidoistaan - syömistä. Jotenkin rauhallisempi olo kun vihdoin sai pullautettua ulos ettei oikeen hyvin mene, mutta syön silti kuin viimeistä päivää, ihan kuin jonkuun luvan kanssa nyt kun mulla kerran "virallisesti" on ahmimishäiriö.

Tänään on toistaiseksi ihan ok olo. Kyllä tekis mieli itkeä ja raivota ja potkia itseään kun kaikki vaatteet näyttää ihan makkarankuorille, mutta eipä voi mittään. Eteenpäin sanoin mummo lumessa. Jos jään mälläämään tässä läskisäälissä niin siitä en ylös pääse. Kesäksi kuntoon -projekti meni vituralleen mutta nyt sitten koulun alkuun kuntoon -projekti tilalle (inhoon tämmöistä kausilaihduttamista, milloinkohan on hyvä aika olla läski minä vaan kysyn??).