Taas sama virsi: minulla oli mahtava viikonloppu ihana poikaystävä paljon hyvää seksiä normaalia ruokaa blaa blaa blaa JA SITTEN eilisilta järkyttävää ahmimista. Kappas. Ja tänään sitten Uusi Elämä. Ei vaan ihan oikeasti. Verrattuna edellisiin ahmimisenjälkeisiin aamuihin nyt ei edes tee mieli ahmia. Ei pätkääkään. Hävettää ja kaduttaa ja vähän vituttaakin. Kuitenkin tänään tulee olemaan Hyvä Päivä - aurinkokin paistaa.

Ei yksi repsu haittaa eihän? (Joo joo varsinkaan kun ahmin viime viikolla joka päivä paitsi perjantaina ja lauantaina.)

Ahmimisesta on kirjaimellisesti mennyt maku. Ei se enää anna minulle mitään, ei edes sitä hetkellistä helpotusta mitä joskus ihan tarkoituksella olen hakenut. Suoraan sanoen minulla on tosi tyhmä olo silloin kun mätän ruokaa naamaani kuin barbaari. Miksi sitten eilenki ahmin? En tiedä. Kai se todellakin on vain erittäin hölmö ja turmiollinen totuttu tapa.

Totuttu tapa, josta alan taas opetella toden teolla eroon. Vaikka suussa maistui lähinnä likaiset sukat kun heräsin ja maha oli ja on edelleen turpea, söin tavallisen aamupalan. Ja iltapäivällä kun olen käynyt sutaisemassa koululla yhden pikku tentin johon en tietenkään ole lukenut laitan kunnon ruokaa, jauhelihakeittoa, ja pilkon vihanneksia jääkaappiin ja keitän kananmunia ja en mene kauppaan vaikka jääkaapissa ei ole muuta kuin juuri ja juuri ne keittotarpeet ja vähän vanhoja rehuja ja munia koska saattaisin repsahtaa uudelleen ihan vain siitä ilosta kun on maanantai.

(Oijoi mikä lause. Enpä jaksa alkaa pätkimään.)

Tänään on Hyvä Päivä. On on on ON.

Tänään minä en ahmi. Enkä koko viikolla. Nyt on kevät (ainakin melkein) ja minä en ahmi. Ja huomenna on terkka ja sille kerron tästä jutusta. Ja sitten kerron kotiväelle tästä uudesta ihmissuhteestani koska minulla on niin taivaallisen hyvä olo. :) Tuo hymiö oli ihan pakko laittaa. :) Ja tuo myös.

Trallalaa elämä on i-ha-naa!

(Liikaa kursiivia...)