En tiedä mikä päivä tänään on ollut, Hyvä vaiko Huono vaiko jotain siltä väliltä. Kai tuo viimeinen vaihtoehto, sillä jumalattomasta karkihimosta huolimatta onnistuin ohittamaan kotimatkalla viitisen ruokakauppaa poikkeamatta yhteenkään edes eteiseen kuolaamaan.

Minulla oli - ja on edelleen, koko ajan, se piinaa minua varmaan hautaan asti - jumalaton karkinhimo (ennen kaikkea Sittarin irtokarkinhimo) koska olen niin väsynyt. Huomenna saan nukkua pitkään, onneksi, ja luotan siihen, että kunnon yöunet pyyhkii pois ainakin puolet tästä kuolen-ellen-saa-rasvaa-ja-sokeria-tässä-nyt-HETI -tunteesta. Lisäksi provosoin itseäni syömällä liikaa leipää. Mitä enemmän hiilihydraattia syö, sen isommaksi kuolavana leualla noruu kun vain ajatteleekin suklaalevyä.

Tänään siis olen ja en ole ollut kunnolla. Okei okei, en mennyt kauppaan, eikä kotona enää ollut mitään ruokaöljyä vaarallisempaa, mutta minua ÄRSYTTÄÄ tämä koko ahmimistapahtuma. Miksi minä syön jos a) ei ole nälkä b) ei ole edes mitään hyvää syötävää c) tiedän mikä fiilis liikamättämisestä tulee d) voisin tehdä ihan mitä tahansa muuta kivaa? Minulla on nyrjähtäneet aivot, ja jos kaupassa myytäisiin varakappaleita niin voisin satsata säästöni siihen (tätä menoa säästöpossuni joutuu laihduttamaan karkin takia, voi jumalauta Laura, KARKIN).

Tänään en mennyt lenkille ja pääni huutaa että olen laiska paska vaikken todellakaan ole. Kävelin kuitenkin kouluun ja takaisin sekä äsken keskustaan asioille. Miksei minulle mikään riitä tässäkään asiassa? Onko pakko vetää överiksi niin kauan, että jalat ei kestä edes kävelemistä? Lepopäivät ovat tärkeitä, Laura, usko jo. Tässä taas todiste miten voi ihmisellä mennä kaikki yli - ennen kaikkea kuitenkin syöminen ja liikunta.

Haha, mukavaa yksinpuhelua... Hulluinta tässä on se, että oikeasti melkei puhun itselleni ääneen.

Huomiseksi minulla on varattuna jauhelihakeittoa, järjettömän iso pussillinen tarjousappelsiineja (ja jos tahdon niin saan syödä ne kaikki), tenttilukemista, Me Naiset (jos ei jaksa lukea tenttiin), lenkkeilyä ja neulomista. Ei paineita. Jos tahdon, saan mennä kouluun (ei ole pakko, haha, lintsaaminen tässä tapauksessa on sallittua)  tai Hennesille shoppaamaan. Mitään ei ole pakko tehdä. Ainoa rajoitus on, että karkkia ei saa ostaa. Eikö kuulosta hyvälle? Minusta kuulostaa. Olen niin väsynyt, että jo ajatus siitä että saa hyvällä omallatunnolla hiipiä pyjamassa koko päivän, saa hymyilemään. Ei paineita, Laura-kulta, ei paineita. Kyllä tästä vielä hyvää tulee. Ihan varmasti.