Vituttaa. Eipä tuota kauniimmin voi sanoa. Eilisen jälkimainingeissa olen sitten rypenyt itsesäälissä ja läskiydessäni koko päivän sekä - kuinkas muuten - syönyt liikaa. Eipä mitään erikoista siis. Kirjoitin tänne jopa ihan mielettömän "olen maailman lihavin ihminen eikä kukaan edes rakasta minua" -angstitekstin mutta onneksi deletoin sen heti. Nojaa taitaa tästäkin aika angstia tulla...

Tänään siis ahm... no okei okei söin liikaa siihen nähden mitä eilen tungin turpaani. Toisaalta, on jeesustelua niuhottaa parista "liiasta" omenasta ja leipäpalasta jos eilen veti ilman tunnontuskia kilon (!!!) karkkia. Joten ihan sama sekin. Eilen siirsin kesän alussa otettuja valokuvia kamerasta koneelle ja koin taas jonkilaisen herätyksen. Olen valtava. Olen päästänyt itseni lihomaan ihan kamalaan kuntoon. Alan olla kokoa Silja Europa vaikka peiliin katsoessani pystynkin aika hyvin huijaamaan itseäni. Näihin läskeihin tottuu ja turtuu - ovat ne jo niin vanha kaveri.

Joten huomenna kun palaan taas arkeen (jee!), alan ihan tosissaan vähän karsia syömisiä. Viime viikolla söin joka päivä koululla ja se toimi. Iltaisin ei ole nälkä eikä kaupassa tarvitse rampata joka ilta ostamassa sapuskaa ahmittujen tilalle vain ahmiakseen ne taas. Olin aluksi totta puhuen vähän huolissani kun koulussa on aina tarjolla vain valkeaa pastaa tai pottuja enkä pääse edes lukemaan ruisleivän kalorimäärää (taas tätä jeesustelua, köhöm, KILO karkkia), mutta mitä väliä on parilla makaronilla jos syö muuten mahdollisimman kuitupitoista, kasvispainotteista, lisäaineetonta, kaloritonta jne jne jne ruokaa? Inhoan olla näin neuroottinen. Syöminen on tankkausta herranjestas ja kun en siitä ahmiessanikaan näytä piittaavan niin miksi alkaa nipottamaan silloin kun valmis, maukas ja terveellinen ruoka kannetaan nenän eteen suhteellisen pienestä rahamäärästä?

Eli huomisesta lähtien mussutan päivittän: 1) aamupalan kotona (ihan mitä tahansa, siis siinä mielessä että kanssa syön jotain, vaikka omenan jos muu ei maistu) 2) lounaan koulussa 3) kevyen illallisen kotona 4) iltapalan kuten puuroa tai hedelmiä tai muuta peruspaskaa jos on vielä nälkä. Piste. Ja karkkipäivä kerran viikossa mutta ei tuossa mittakaavassa ellei ole ihan mieletön ahmimishimo/krapula/menkkakipu/muu säälittävä tekosyy. Ihailen niitä ihmisiä joiden repsu on pikku lakupatukka kauppareissulla.

Tänään sentään liikuin kuin hullu. Kuin hullu, todella, kolmasosakin siitä rehkimisestä olisi riittänyt hyvin. Vitutti vaan niin kovasti, ja tein kaksi superpitkää lenkkiä siitäkin huolimatta, että tajuan hyvin ettei eilisen kalorimäärää pysty kuluttamaan vaikka juoksisi viisi maratonia. Mutta tulipa ainakin oltua ulkona kun kerrankin oli nätti ilma ja ei liikunta minusta tunnu yhtään pakkopullalle.

Inhoan tätä ahmimisenjälkeistä olotilaa. Nyt kun ahmin harvemmin kuin ennen, repsut harmittavat entistä enemmän - ennen kun oli pikku pöhnässä koko ajan niin vitutti jatkuvasti vähäsen eikä tällä tavalla kerralla valtavasti. Haluan tästä eroon. Haluan muutakin mietittävää kuin sen, että kuinka paljon rasvaa on koulun lihapullissa ja mitä voisin ahmia illalla niin ettei seuraavana aamuna naama muistuttaisi pullataikinaa. Haluan nähdä kavereitani silloin kun huvittaa enkä silloin kun en ole sattunut mässäämään aivojani narikkaan. Haluan pitää kaikkia vaatteitani enkä hautoa niitä komerossa odottamassa laihoja päiviä. Ei niitä päiviä tule jos en tee asialle mitään. Missä välissä minä elän kun kaikki aika menee tällaiseen tyhmään itsensä kiusaamiseen ja jekuttamiseen?