On se niin HELVETIN mukavaa olla taas porukoiden luona kun kaapit tursuaa keksiä ja pullaa ja suklaata ja leipää ja jäätelöä ja kaikkea mahdollista mässyä mitä kuvitella saattaa. Kaikki hyvät päätökset ja lupaukset valui taas kurkusta alas kun jäin päiväksi yksin kotiin. Hiton hitto. Olisi pitänyt lähteä vaikka torin laidalle töröttämään koko päiväksi - fiksumpaa sekin kuin tämä muka-laihduttaminen. Oksetan itseäni. Mahaa kivistää ja on suoranainen ihme, jos saan mekon ahdettua päälleni sunnuntaina niihin kirottuihin kemuihin.

Hermo menee muutenkin. Harkitsen vakavasti taskumatin ostoa. Mitäpä pikku alkoholiongelma tässä konkurssissa enää tekisi. Naamasta varmana näkyy tämä minun syömisjuttukin niin eikö kunnon deekulook mätsäisi siihen oikein mainiosti?

Tyhmä olo. En kestä vanhempiani silloin kun en kestä itseäni. En kyllä aina taida kestää niitä muutenkaan ja kaikkein vähiten kestän itseäni ja tätä ahmimista - olin sitten missä tahansa. Viime kerrasta kun kävin täällä on jo niin kauan aikaa, että tunnen oloni ihan omituiseksi. Oliko se Ultra Bra joka joskus lauloi siitä kun ei muista enää valokatkaisijoiden paikkaa...

Tänään tulee telkkarista Olet mitä syöt (niin ja jos pitää etsiä hyviä puolia täällä olosta niin täällä on siis televisio, jee, ja siis kyllä täällä aina yleensä ihan mukavaa on, tällä hetkellä olisin vain sattuneesta syystä sata kertaa mieluummin "omassa" kaupingissani, kävisin kunnon rääkkilenkillä ja paastoaisin huomisen ja siten unohtaisin koko saatanan ahmimisen mutta täällä se totta kai on mahdotonta koska on pakko syödä velvollisuudesta ja lenkillä käyminenkin on jotenkin paheksuttavaa). Annan taas itselleni shokkihoitoa pakottamalla itseni katsomaan sen. Minunkin pitäisi joskus nähdä oma ruokamääräni kasattuna pöydälle.