Kappas vain, minussahan olisi ennustajan vikaa - näin siis kirjoitin eilen: Huomenna vihaan taas itseäni, ostan sen takia karkkia ja vihaan taas vähän enemmän.

Olen vakuuttunut, että vanhempieni näkeminen laukaisee minussa holtittoman bulimisen kohtauksen. Ei tämä voi olla sattumaa, että aina niiden tapaamisen jälkeen ahmin ja itken ja itken ja ahmin vailla pienintäkään kontrollia tai toivonpilkahdusta, päiväpäiväPÄIVÄkausia. Tällä kertaa aloitin jo perjantaina, ja nyt on kolmas päivä menossa ja vatsa todella halkeamaisillaan.

Tänään ostin määrätietoisesti ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa niin ison pussin karkkia, että se ei mahtunut edes lautaselle vaan minun piti etsiä tarjotin mille kipata tuon kirotun moskasäkin sisältö. Kippaan siis aina irtokarkkipussin lautaselle kotona ahmiessani, ja tämä selittyy käytännön syillä: ensinnäkin siitä on helpompi syödä jos vaikka lukee samalla hesaria mahallaan sängyllä maaten ja toisekseen, irttaripussini todella ovat niin valtavia, että eri karkkilajit jäävät samanlaisiksi kerroksiksi kuin keskiaikaisen kaupungin maaperä (tyyliin: muinainen sontakasa -> susupalakerros + suklaarusinat, eläinten jäännöksiä -> nallekarkkeja ja vaahtokilpikonnia, tiiliä ja muuta rakennusmateriaalia -> vaniljafudgekuutiot sekä liitulakut, kodin irtaimistoa ->lakumattopino JA NIIN EDELLEEN) ja hidastaisi ikävästi tahtia joutua joka välissä tonkimaan ja hyrskyttämään pussia saadakseen karkit suuhunsa  tietyssä järjestyksessä (ja kyllä, koska ostan aina saman cocktailin candykingiä, on tullut tavaksi myös syödä se samassa järjestyksessä: vaahtobanaani alkuruokana ja ranskanpastillit AINA viimeisenä, välissä lakut, harvat hedelmäkarkit sekä suklaakarkit siten, että niitä on aina sama määrä jäljellä kutakin uuden kierroksen alkaessa).

Vituttaako siis? Eipä juuri. Väsyttää enemmänkin. Väsyttää koko tämä juttu. Väsyttää jo ahmiminenkin - taisin lopettaa sessioni tältä päivältä vain sen takia, kun puhtaat astiat loppuivat.

Huomenna taitaa olla aika masentava päivä. Ennusmerkkejä lukien nukun todella huonosti tänä(kin) yönä. Sen siitä saa kun ahmii. Koko yö menee hikoillessa kuin sika pystymättä edes kunnolla kääntymään paisuneen vatsansa kanssa. Kuin kunnon lihotettava joulupotsi karsinassaan, röööööh. Aamulla herätessä puolikuolleena ensimmäisenä suuhun nousee oksennus ja nenään haju tiskiröykkiöstä. Peiliin ei kannata edes katsoa, eikä vaatekaappin kun siellä ei kuitenkaan ole mitään mikä mahtuisi kunnolla päälle. Koko päivä menee siis edellisillan karkkeja ja muuta irtaimistoa röyhtäillen, jaksamatta edes suihkuun mennä, puoliksi torkkuen ja itseään raivokkaasti vihaten. Näin glamouria tämä syömishäiriö oikeasti on.

Toivottavasti käyn edes varoittavasta esimerkistä jollekulle muulle - itseäni kun tämäkään hullu kohtaus ei enää edes hetkauta.