Tänä aamuna aloitin uuden elämän. Mietin koko yön sitä, mitä A:n kanssa viikonloppuna puhuttiin elämäntuhlauksesta ja alakulosta ja tajusin taas jotenkin, etten voi jatkaa näin. Viikonloppu oli todella pohjanoteeraus pohjanoteerauselämästäni, sellaistako minä haluan että loppuelämäni on? En.

Kun päästää itsensä kunnolla pohjalle, pienetkin asiat, kuten hiusten peseminen, tuntuvat hyvälle, niin säälittävältä kuin se kuulostaakin - jopa minusta itsestäni. Nyt yritän onnistua päivän kerrallaan enkä kaikkea kertarysäksellä, vaikka se turhauttaakin tosi paljon (tosin kyllä turhauttaa sekin kun aina sitten myös MOKAA kaiken kertarysäyksellä). Tänään olen jo syönyt kerran normaalin aterian, käynyt lenkillä ja ajattellut positiivisesti. Heh. Jos pysyn ahmimatta ja saan perseeni hilattua kouluun, olen superrrrrrrrrrrtyytyväinen. Ja huomenna sama homma alusta. Ja ylihuomenna. Ehkä joku päivä kaikki nuo asiat sujuu automaattisesti ja voin olla tyytyväinen lähes koko ajan. Heh heh. Tänä keväänä aion siis olla Onnellinen.

Kyllä elämä sitten on pieniä ihmeitä täynnä: K on ostanut muovisen tiskiharjan ja neljänviljan puurohiutaleita. Olin ihan ällistynyt, sillä sen ajan kun ollaan yhdessä asuttu (vajaa kaksi vuotta), sillä on aina ollut varmaan jostain sianharjaksista kyhätty erittäin epätehokas ekotiskiharja ja joka helvetin aamu sama desin annos luomuruispuuroa ja kaksi leipäviipaletta josta näkyy läpi (joskus jopa kurkkuviipaleita, myös läpinäkyviä, päällä). Ehkä se ei olekaan niin kaavoihinsa kangistunut kuin olen luullut, ohhoh, oikeen muoviharja ja toisen merkkistä puuroa. Melkein teki mieli ottaa valokuva siitä nuuttaantuneesta harjasta roskiksessa, ihan vaan muistutukseksi miten vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.