Ratkesin taas. Pahasti. Iso säkki mitäpä muuta kuin itrokarkkeja. Töissä olin niin sokerintuskissani ettei mikään sujunut niin oli pakko ajaa pyörällä kaatosateessa sieltä suoraan markettiin. Ei sinänsä edes vituta. Huomenna tosin kyllä. Nyt kun sain taas "huumettani " niin on huomattavasti rauhallisempi olo, mutta pitäisiköhän sitä tosissaan alkaa harkitsemaan jotain vieroitusta? Joka kerta yksi vaniljafudge vähemmän (ostan siis aina sen saman satsin) tms.

Toinen kämppis (siis se joka ei muuttanut kesäksi pois) tulee huomenna takaisin matkoilta. Kissanpäivät siis ohi. Tässä reilussa viikossa ehdin jo tottua siihen että saa jättää tiskit altaaseen ja Aku Ankat vessaan. Pitää kai siis alkaa taas käyttäytyä ihmismäisesti.

Kuunetelen James Bluntia. Tulee hyvä mieli. Sellainen että kyllä kaikki järjestyy. Huomenna jatkuu taas itseni tsemppaaminen, laihdutus, asennemuutos, positiivinen ajattelu jne jne jne. Lajittelen valokuvia tietokoneella (lähetän ne kehitykseen koska RAKASTAN aitoja valokuvia ja niiden liimaamista albumiin, se on iloista tekemistä) ja ajattelen viime kesää. Taisin olla aika onnellinen. Nyt antaisin mitä vaan jos saisin sen ajan takaisin. Tai ei sitä aikaa, sen TUNTEEN. Silloin annoin vaan mennä ja elin miettimättä ja stressaamatta liikaa. Nytkin haluan elää, olla nuori ja vapaa ja ottaa ilon irti koko maailmasta. Pitäisikö siis vaan lähteä sinne Pariisiin...