Kuuntelen pitkästä aikaa suomalaista musiikkia, Don Huonoja ja voi miten tuosta Olemme kuin veljet -biisistä tuleekin hyvä mieli!

Muuten sitten alkaa taas vitutus nousta. Pitikin mennä tuhoamaan se keksipaketti. "Vierasvaraksi", my ass. Ahne possu, röh röh. Kävin omantunnonrauhoituspyöräilylenkillä, noin tunti, ja nyt on sentään HIPPASEN parempi olo. Illalla sitten kun vähän viilenee niin menen vielä kunnon lenkille.Sitten pyöräilyn jälkeen pusersin vielä muutaman vatsalihasliikkeen. Piti pistää huppari mahan päälle kun ei vaan kestänyt katsella sitä taikinamaista löllöä. Paskaaaaa!! Miten olen voinut mennä tekemään tämän itselleni? Menee hermot itteni kanssa. Uskottelen itselleni, että osa tästä "turvotuksesta" johtuu tulevista menkoista ja kuumuudesta, vaikka tiedän kyllä varsin hyvin, että silkkaa läskiä se on. Candykingiä ja Hesburgeria.

Kaupungilla kun kulkee, niin vastaan tulee pelkkää pitkää ruskeaa säärtä ja litteää mahaa, ei mikään ihme että tällainen läskipaska on yksin ja onneton (huom huom, pahaa itsesääliruikutusta). En tajua, miksi olen kateellinen joillekin 15-vuotiaille, olihan mulla itsellänikin silloin littana maha ja laihat käsivarret ja pystyin mättäämään turpaani ihan mitä tahansa ilman että se näkyi missään. Aika aikansa kutakin, kukapa nyt haluaisi kaksikymppisenä olla lattarintainen ja takapuoleton rimppakinttu (ööööö.... minäminäminä).

Kamala ikäkriisi. Kahdenkympin rajapyykin jälkeen alkoi näköjään kunnon alamäki. Mitään ei voi syödä kun kaikki näkyy heti vyötäröllä eikä mitään juoda kun tulee niin tolkuton sekä henkinen että fyysinen krapula. Pelkkiä velvollisuuksia ja tärkeiden ja tylsien asioiden hoitamista, kaikesta pitää osata huolehtia itse. Toista se oli "nuorena". Vali vali vali. Enne oli pulutkii lihavampii.