Tärisen ja oksettaa ja en voi olla paikallani. Olen siivonnut ja järjestellyt ja tehnyt läksyjä, laskenut matikkaa ja kirjoittanut esseetä, kuin horkassa ja ei väsytä yhtään, ei siis yhtään, trallalaa. Elämä on kivempaa pienessä simassa, oli se pikku pieru sitten alkoholista tai karkista.

Ei kun oikeasti, ei tämä ole yhtään kivaa. Takaraivossa kolkuttaa syyllisyys siitä, mitä teen vatsalaukulleni sekä kukkarolleni ja lisäksi pelko persiissä odotan miten kamala olo minulla on aamulla kun tarraan tuttuun tapaan mahaläskimakkaraani ja tajuan että se on muutaman päivän ahmimisputkella paisunut kolminkertaiseksi.

Kirjoitin taas huomiseksi suunnitelman ja oikeasti yritän noudattaakin sitä. Se on taas lepsu, hyvin lepsu, mutta kai sitä jostain pitää aloittaa. Nyt kun on taas ihan pohjalla niin pienistäkin asioista voi tulla onnelliseksi, eikö? Ja kaikki tämä Onnellisuus ja Hyvä Elämä ja Terveellisyys alkaa huomenna.

Huomaatteko, olen oppinut käyttämään kursiivia.

Ja käytän sitä ihan liikaa.

Ihan niinkuin irtokarkki, myös kursiivi menettää tehonsa kun sitä käyttää liikaa.

Hih. Väärinkäytön filosofiaa.

En tunne enää ruumistani. Siis, hehe, kyllä tunnen, olen hyvin tietoinen vartalostani ja kaikesta ylimääräisestä läskistä, ei tämä syöminen sentään ole tuntoaistia turruttanut vaikka aivoille onkin näköjään käynyt niin, vaan siis tarkoitan etten tunne sitä sillä tavalla, että kaikki tämä läski tuntuu niin vieraalle. Ihan kuin olisin sellainen sumopuku päällä koko ajan. Vatsa on tiellä ja jalat tuntuu raskailta. En tämä ole minä. (Tähänkin voisi vetää vähän sitä kursiivia, hih.) Entä sitten kun joskus laihdun? Kun olen taas vanha laiha itseni? Tunnenko silloinkaan vartaloani omaksi kun olen ollut läski jo niin kauan?

Välillä kyllä tuntuu etten tunne enää päätänikään. Ennen ajattelin enemmän, siis muutakin kuin ruokaa ja syömistä. Ennen luin enemmän, kävin enemmän vaikka missä, haaveilin enemmän (oho nyt se kursiivi vain lipsahti...). Nyt en enää ja se on ihan perseestä.

Vaikka nyt olen kyllä sentään alkanut lukea enemmän. Pakotan itseni kirjastoon ja opettelemaan lukemaan uudelleen koska lukeminen on ihanaa. Nyt luen Roald Dahlin novelleja ja ne on huippuja ja harmittaa, että jopa hyvien novelllien lukemiseen keskittyminen on minulle tuskaa nykyisin. En osaa selittää tätä kuviota kunnolla... Äs. Minulla on tyhmä olo. Mitä lihavampi olen, sitä tyhmempi olo minulla on.

Mutta huomisesta lähtien alan olla a) vähemmän tyhmä ja b) enemmän laiha.

(*Räkäistä naurua.)