Ehkä tämä koko roska sujuu paremmin, kun kirjoitan asiat ylös. Tänäänkään en ole ahminut, eli sehän tekee yhteensä melkein kolme kokonaista päivää peräkkäin. Bravo, très très bien. Meinasi koulun jälkeen (KYLLÄ menin jopa kouluun) lipsahtaa, mutta sitten ostin kaupasta vaan tyynesti omenoita ja elovenaa kuten olin suunnitellutkin ja marssin tyytyväisenä kotiin.

Kotiinmeno stressaa edelleen ihan kauhesti (nyt en pysty enää edes kunnolla nukkumaan) enkä ole saanut soitettua kotiinkaan. Paska minä. Itsekäs paska minä. Pelkään niin kamalasti sitä uutta ahmimiskohtausta, jonka varmasti saisin jos nyt kuuntelisin viisikin minuuttia äitin raporttia kotona käytävästä kolmannesta maailmansodasta. Ahdistaa henkisesti ja fyysisesti. Kolmen päivän (hahahahahahahahaha, oi hitto voiko enää naurettavampaa olla) hullusta lenkkeilystä ja kaalisopasta ei ole ollut mitään hyötyä. Housut kiristää entistä enemmän (siis jos mahdollista, seuraava aste on varmaan repeäminen). Tuntuu ihan yhdentekevälle yrittää olla ahmimatta. Taidan siirtyä takaisin erittäin epäsäännölliselle irtokarkkilinjalle, silloin ainakin saan sen hetkellisen tyydytykseni...

(Tuota en kirjoittanut tosissani, kai nyt siinä tapauksessa mättäisin parasta aikaa candykingiä turpaani maha tuskasta huutaen. Olen aika motivoitunut tällä kertaa, kolme päivää, ohhoh, sehän tekee zero ahmiminen tällä viikolla, haha.)

Huomenna menen töihin ja pelkään että ratkean ahmimaan illalla, työpäivän jälkeisestä porsastelusta kun on tullut melkein tapa. Mutta koska TAVOITE on olla ahmimatta, teen kaikkeni ja ajattelen juhlahamettani ja sukulaisten vahingoniloa ja ennen kaikkea uutta laihaa minua, niin ehkä ne himot siitä katoaa nurkkaan häpeämään. Ehkä. En kai olisi näin lihava ja ongelmainen jos se olisi niin helppoa.