Eilen oli todella paska päivä. Ja koko viime yö jatkui totta kai samalla mallilla (siis luojan kiitos ei sentään yösyöpöttelynä, hehe, sitähän en vielä harrasta, kaikkea muuta syöpöttelyä kyllä, mutta siis FIILIKSEN kannalta paska). Ei riittänyt, että kieriskelin sängyssä helvetillisissä menkkakivuissa, pystyin nukkumaan vain yhdessä asennossa jossa mahaan ja selkään ei koskenut NIIN tajuttomasti ja heräsin aina parin tunnin välein ottamaan uuden satsin särkylääkettä, sillä kärsin lisäksi itseaiheutetusta lisämahakivusta - syy oli kuivassa makaronissa, joka on herkkua kun sitä syö (minulla on lapsesta asti tämä outo mieltymys raakaan pastaan) mutta tuskaa kun se alkaa turvota mahassa.

MUTTA sitten aamulla kun puolikuolleena ja lähes hirtettynä tuskanhikisiin lakanoihini heräsin, heitin itseni niskaperseotteella ensin Prismaan ostamaan ruokaa täksi viikoksi (tunnustetaan, vilkaisin candyking-laaria ja olisin varmaan vitutuksessa ostanut jos olisi ollut tarjouksessa) ja sitten juoksulenkille. Ja niin siinä taas kävi, että paha tuuli haihtui juostessa ihanalla, pehmeällä uudella lumella. Sitten pakotin, siis todella pakotin, itseni myös kouluun, espanjan (!) tunnille. Ja hyvä että menin. Vaikka siitä on sata vuotta kun olen viimeeksi tehnyt yhtään mitään espanjan eteen ja tulee olemaan todella työlästä kerrata kaikki joskus oppimani.

Ja tänään siis en ole ahminut. Ja kohta alan laittaa huomiseksi ruokaa, jotten ahmi silloinkaan. Rasittavaa miettiä tätä ruokahommaa koko ajan. Jospa kerran elämässäni voisin vielä syödä aterian normaalisti miettimättä sitä viikon ennen, viikon jälkeen ja totta kai juuri mussuttaessa.

Karkinhimo on kuitenkin valtava. Jos selviän tämän päivän kunnialla loppuun (luulen niin, koska ulkona on suhteellisen kylmä, kello on jo yli kuusi ja täällä ei ole mitään ahmittavaa) niin olen ollut tasan kuukauden (muistaakseni) ilman irtokarkkia. Ja muita karkkeja ei tietenkään lasketa, koska a) niihin minulla ei koskaan ole samanlaista himoa (hmmm... voisikohan irttareissa olla joku vitamiini mistä minulla sattuu olemaan puutos tai sitten vaan joku harvinaisen koukuttava ainesosa) b) niitä en koskaan mätä niin isoa määrää c) ne ei kelpaa yhtä hyvin lohdukkeeksi/ palkinnoksi/ stressinpoistajaksi/ perusravinnoksi/ viihdykkeeksi ja d) niistä ei koskaan tule samanlaista morkkista (hmmm... tämä taitaakin olla puhtaasti psykologinen juttu).