Siis tämä bloggaaminen tänne porukoiden luokse, Toiseen Elämääni. Olen loisinut täällä jo pari viikkoa, yksi olisi vielä jäljellä. Alkaa pelihousut kärytä kun ei voi mitään tehdä siten kuin itse haluaa, ei voi mennä lenkille tai edes syödä mitä ja milloin haluaa ilman että joku koko ajan kyttää.

Rivien välistä voi vissiin lukea, ettei tämä ahmimattomuus menekään niin hyvin kuin etukäteen suunnittelin. En ole sinänsä AHMINUT kuin kerran pari ihan alussa mutta olen silti syönyt kuin sika. Röh röh. Kuka se siellä joulupöydässä röhnöttikään, minä vai kinkku... Tarkennan siis että ahmimisella ja paljon syömisellä on eroa, mutta ahmiminen, siis se, että mättää mitä tahansa ruokaa suuhunsa kuin hengenhädässä, on huomattavasti masentavampaa. Vaikka kyllä tämä jatkuva napsiminenkin käy hermon päälle.

Mutta olen silti hyvin hyvin hyvin päättäväinen aloittamaan oikeasti uuden elämän uutena vuotena (inhoan uuden vuoden mukamas-lupauksia, mutta nyt on niin hätätapaus että teen poikkeuksen) ja voin ilokseni todeta, että en ahmi läheskään yhtä paljon kuin ennen. Ja huomenna palaan taas ruotuun.

Ja Hennesin uusi kevätkuvasto motivoi laihtumaan, haha.

Ahdistaa vähäsen. Jo se, että söin tänään aivan tolkuttomasti kaikkea, vetää mielen matalaksi. Sitten kun vaan sataa ja sataa ja sataa koko ajan. Jessus, nyt on melkein tammikuu. Veli on jo ties kuinka monetta päivää korkeassa kuumeessa. Pilasin joulun, siis tämänkin, ja tulin siihen lopputulokseen, että aiheutan huomattavasti vähemmän harmia ja mielipahaa vaan pysyttelemällä poissa, vaikka sekin tekee minusta ihan petturin. Pitäisi nähdä kavereita mutta on niin tajuttoman epäsosiaalinen olo. Koulu stressaa, en jaksaisi enää vaan velttoilla tulevaa kevätlukukautta. Huokaus...

Enkä osaa edes kirjoittaa tätä saamarin blogia täällä. :)