Tänään päivä alkoi täydellisesti. Sen eilisen pullaepisodin jälkeen suorastaan uhkuin tarmoa (ja lievä vitutus auttoi myös) ja kävelin töihin oikeen reippaasti. Sitten, ensimmäisessä huoneessa jonka siivosin, oli pöydälle jätetty lappu jossa luki kiitos ja kolme euroa. KOLME kun tavallisin tippi on parikymmentä senttiä ja sekin todella, todella harvoin (vain ulkomaalaiset yleensä jättää, miksei Suomessa ole kunnon tippikulttuuria?). Kylläpä sitä pienestä tulee iloiseksi. Töissä oli muutenkin oikeen mukava päivä, koska sain siivota siinä kerroksessa jossa kaikki huoneet on erilaisia ja näköala kaunis.

En ole ahminut enkä ole synkistellyt. Ulkona tuoksuu jo keväälle kun oikeen sulkee silmät ja toivoo niin. Tässä kuussa aion mennä sekä siskon luo että kotona käymään. Minä elän!!

Eikä edes tee mieli karkkia. Nyt kun olen mallikkaasti pääsemässä eroon irtokarkin liikakäytöstä voisin pikkuhiljaa alkaa tarkkailla muutakin mitä suuhuni pistän, jotta voisin joskus pitää muitakin kuin ns. pontsovaatteitani. Ei tässä edes ihan mahdottomia tarvitse laihtua, enkä minä siitä mitenkään joudu kärsimään, päinvastoin, se on paras PALVELUS minkä voin itselleni nyt tehdä. Pitää vissiin vaan opetella uudelleen syömään. Voi luoja miten aikuinen ihminen voi olla säälittävä, joutua nyt kouluttamaan itsensä syömään. Mutta eipä auta. Itse asiassa tämä on melkein jännää, sillä kun on ensin munannut ihan perusasiatkin, niin niiden opettelu uudelleen on aika jännittävää. Voi luoja TUO kuulosti säälittävälle, heh.