Paskan viikon paskan päivän paska loppuhuipennus: iso pussi paskaa irtokarkkia. Olen varma, että minulla on viinipullo jossain jemmassa. Olen ihan varma, mutta vaikka olen tonkinut kämppäni lattiasta kattoon, en löydä sitä. Muistan minkä näköinen se on, valkkaria, jotain Alkon halpaa lirua rumassa pullossa, ja en ole takuulla juonut sitä, ja nyt se on kadonnut mystisesti jonnekin tiskikaapin yläpuolelle. Tiskipeikko on varmaan yhtä deeku kuin minä.

Lukekaa epätoivoni rivien välistä.

Istun perjantai-iltana yksin kotona ja haaveilen hukkaan joutuneesta viiniputelista. Sokerihumalassa. Onko tämä säälittävyyden huippu, sanokaa että on, sillä en kestä enää vajota alemmaksi. Olisin voinut mennä kavereiden kanssa, olisin voinut mennä kotiin käymään, siskolle tai vaikka yksinään leffaan jos ei huvita olla sosiaalinen, mutta ei. Minä turvaudun karkkipussiin ja kalsarikänneihin yksin (jahka sen saamarin vinkun löydän) ja en edes tiedä miksi.

Ei kaikki ole hyvin. Esitän vain niin. Esitän jopa itselleni vaikka olen vähällä hajota joka hetki. Nyt ryven semmoisessa epätoivon alhossa ettei mitään rajaa, näin paha repsu itsesääli emämunaus alemmuustila mikä lie on tosin onneksi vain väliaikaista (on se!!) mutta silti. Tuntuu kuin rekka olisi ajanut ylitseni, tosin rekan ja tällaisen valaan törmäyksessä se olisi luultavasti se rekka joka kärsisi vahinkoa.

Nyt minulle on ihan sama lihonko tämän putken seurauksena 500 grammaa vai 500 kiloa kunhan vain saisin pääni sisältöä vähän rukattua. Tulen hulluksi itseni kanssa. Hulluksi.