Ei helvetti voi olla ihminen näin TYHMÄ. Arvaatkaa mitä tein! Arvatkaa, arvatkaa. Toistan itseäni. K:ssa minua eniten ärsyttää sen joka perkeleen ilta syömä viili, ja itsessäni minua eniten ärsyttää tähän samaan ratkeaminen vähintään kaksi kertaa viikossa. Minä olen yhtä kaavoihini kangistunut kuin K ja toistan itseäni päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Hyppisin riemusta jos K joskus söisi iltapalaksi voileivän, ja hyppisin vielä enemmän riemusta jos joskus vitutuksessa ostaisin vaikka kilon appelsiineja.

Siis vastaus luonnollisesti oli: repsahdin ja pahasti ja mihinkä muuhun kuin irtokarkkiin. Hahahahahahaha, kolme päivää, kuten olen sanonut, siitä yli en pääse.

Huomenna esitelmä ja ylihuomenna kotiin. Jessus. Peli menetetty. Mutta toisaalta, grammaakaan tästä ihrapanssarista ei lähtenyt kaalikeitolla joten ihan sama kai sitten mättikö karkkia vaiko eikö.

En edelleenkään uskalla soittaa kotiin vaikka olisi ihan pakko pyytää jotakuta hakemaan minut asemalta. En vaan pysty. Jos tämä homma karkasi käsistä jo pelkän ajatuksen takia, en edes uskalla kuvitella miten pystyn tätä tilannetta pilaamaan entistä enemmän. Olen jo varmaan viikon nähnyt levottomia painajaisia lakkiaisista ja joulusta ja herännyt aamuisin puolikuolleena. Ja nyt sitten ratkesin ahmimaan (tai oikeastaan ei tämän päivän sikailu sinänsä ollut AHMIMISTA, meni vaan karkkipussin koon kanssa överiksi enkä sentään vetänyt mitä tahansa pelkästään syömisen himosta). Ei mikään ihme että väsyttää ja vituttaa. Kunpa koko paska joulukuu olisi jo ohi, ja voisin hyvillä mielin aloittaa paskan elämäni alusta tammikuussa.

TAVOITTEITA: Tänään teen esitelmän valmiiksi ja huomenna menen lenkille ja olen kunnolla. Tai yritän. Lauantaina... öööh... en edes osaa kuvitella. Yritän ensinnäkin edes selvitä hengissä (ja AHMIMATTA ja SYÖMÄTTÄ KARKKIA) sinne asti. Sitten vaan yritän kovasti olla ihmisiksi ja sietää toisten pilkkaa ja hihittelyä hameesta tursuaville mahamakkaroilleni.