Oijoi mikä kolmen kopla ja siihen kun vielä parisataa grammaa irtokarkkia päälle niin vot, jo on pönttö ja maha sekaisin. Hih hei, mokasin taas ja  p a h a s t i. "Vielä ei ole se vaihe, että vihaisin itseäni", terveisin nimimerkki Laskuhumalaa odotellessa.

Aamulla söin kunnon aamupalan, siis todella oikeaoppisen ja mallikelpoisen, luin Hesarin ja kirjoitin tänne miten  i h a n a  ja  m a i n i o  ja  m u k a v a  päivä minulle tulee (sitten deletoin sen koska se oli aika paska teksti). Kuitenkin vain jumituin sänkyyn, ahmin kaiken mitä kaapissa vielä oli ja sain jostain kumman syystä omituisen päähänpiston lähteä hakemaan Maraboun suklaata K-kaupasta (no jaa mistähän semmoinen Marabou mieleeni tulikaan...).

Ja niin sitten lähdin, tosin yritin tänäänkin odottaa sen varttitunnin mutta kyllästyin noin viiden sekunnin jälkeen, joten polkaisinpa sitten perinteisesti sateessa ja takki pyjaman päälle vedettynä sellaiseen kauppaan jossa en koskaan käy ja siis kehtasin ostaa samalla kertaa ne kolme kirottua levyä plus karkkipussin. Kassa, samanikäinen laiha tyttö, katsoi kieroon mutta en välittänyt.

Sateessa vastaani ajoi  varmaan joku ala-asteryhmä liikuntatunnin pyöräretkellään, kyyryssä ja märkinä ja vittuuntuneen näköisinä,  ja sai minut erityisellä lämmöllä muistamaan mm. omia toukokuisia hiihtoretkiäni koulussa.

Tuo ei liittynyt ahmimiseen muuten kuin että se tapahtui mässynhakureissullani.

Miksi muuten on häpeällisempää ostaa kolme suklaalevyä ja karkkipussi, siis neljä tuotetta, kuin yksi iso karkkipussi? Minun normi-irtsaripussi kun on vielä parisataa grammaa paksumpi kuin tämän päivän ostokset yhteensä. Tutussa kaupassa olisin hävennyt silmät päästäni raahatessani kassalle "katsokaa kun meinaan ahmia minulla siis on syömishäiriö" kolmen suklaalevyn ja yhden karkkipussin lastini, mutta irtokarkkia ilkeän kyllä aina ostaa - tosin useimmiten ostan samalla silmänlumeeksi vaikka omenoita ja maitopurkin.

Ja kiitos ja anteeksi kaikille teille jotka uskollisesti jaksatte lukea ja kannustaa. En minä itsekään tätä meinaa kestää, ja välillä todella olo on kuin mattinykäsellä ryyppyputken jälkeen Seiskan kannessa. Ajattelin myös itse alkaa syödä koululla tänä syksynä ja kytkeä jääkaapin pois päältä täällä kotona. Ja alottaa jonkun harrastuksen. Ja hankkia poikaystävän. Ja saada elämäni kuntoon ja lakata stressaamasta ja kertoa siskolleni.

Mutta ei se ole niin helppoa, ei tätä vain sanota ääneen tai lopeteta.

Tänään luin taas vanhoja Hesareita ja tälle nauroin ääneen:

http://www.hs.fi/fingerpori/1135238649009

Minä ja minun roisi huumorintajuni.