Tänään kävin ilmoittautumassa uuteen kouluuni. Hakutoimisto oli eri paikassa kuin futur oppilaitokseni (jonne siis osaan jo suunnistaa) ja eksyin todella pahasti. Kysyin jopa itku kurkussa tietä kaksi kertaa. Vaikka mitä itkemistä eksymisessä muka on, olihan minulla koko päivä aikaa ja nätti ilma pyöräillä. Vitutti vaan niin kovasti, tuntui että siihen, etten löytänyt yhtä saamarin toimistoa, kaatuisi taas koko maailmani. No eipä kaatunut ja paikkakin löytyi loppujen lopuksi.

Pyöriessäni samoja katuja ja samoja liikennevaloja muistamatta edes tietä kotiin (minulla ei siis ole minkäänlaista suuntavaistoa, en itse asiassa edes kunnolla erota oikeaa vasemmasta ja arvatkaa monta kertaa olen autossa ohjannut ajajan harhaan tämän takia...), mietin vain miten seuraavasta risteyksestä käännyn supermarkettiin ja ostan kasan karkkia. Siis mitä?? Tässä taas läski-Lassen selityksiä: kun vituttaa niin voi ostaa karkkia.

En sitten kuitenkaan ostanut. Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että kotiin tullessa kaarsin jo Nopsallani S-marketin pihalla aikomuksena hakea säkki sitä itseään. En kuitenkaan hakenut.

Enkä tänään ole ahminut yhtään mitään. Ja kaiken lisäksi olen jopa syönyt säännöllisin väliajoin: aamupalan, lounaan ja iltaruuan. Jos oikesti aikoisin laihtua, annoskokoja olisi rukattava aika tavalla, mutta tänään minulle riittää, että sain sapuskat lapioitua turpaani ruokapöydän ääressä istuen ja alkamatta hullun lailla ahmimaan. Huomenna pyrin samaan. Tein jo kunnon eväät töihinkin valmiiksi.

Aamuista karkinhimoa lukuunottamatta ei oikestaan ole tehnyt edes mieli ahmia. Jotenkin se koko ajatus on etonut minua tänään - kunpa saisin sen pysymään. Nyt illalla pystyin jopa käymään ruokakaupassa (kävin ostamassa maitoa joka siis kai kuuluu TASAPAINOISEEN ruokavalioon vain siksi, etten jäisi kotiin miettimään ahmimista ja siis esimerkiksi kirjastoonhan en voinut mennä koska on niin pontso olo... luoja mikä aasi olen... tästä minun olisi myös päästävä eroon, sillä kotiin nyhjäämään jääminen vain pahentaa jo valmiiksi paskaa oloa) ilman, että kävin edes kuolaamassa herkkuhyllyillä. Maidon lisäksi ostin punaisia linssejä. Heh. Ihanko kokkaamaan meinaan alkaa?

Kunpa koulu jo alkaisi. Saisin jotain kunnollista ajateltavaa ja tekemistä. Kerrankin odotan innoissani syksyä, motivaationi on täysi kymppi plus. Lukioon asti tykkäsin koulusta ja odotin aina kovasti koulun alkua, mutta nyt innostukseni menee jopa sen ohi, että kakarana pakkasin repun kaksi viikkoa etukäteen. Ja on aika huippua olla pitkästä aikaa näin innoissaan jostain!

Sen lisäksi, että kävin ilmoittautumassa uuteen kouluun, kävin myös vanhassa ilmoittautumassa poissaolevaksi. Tuli melkein sellainen tyhmä haikeus, samanlainen kuin solukämpästä muuttaessa. Mutta se tuntui aika hyvälle! Tuntui, että olen konkreettisesti tekemässä jotain elämälleni, vaikka se tarkoittaakin jostain tutusta luopumista.