Sunnuntai meni suhteellisen kivuttomasti. Aamulla oli päällä hirveä pöhö ja vitutus, joten kävelin juna-asemalle mukana painava kassillinen aikakauslehtiä siskolleni - hiki tuli ja ainakin näennäisesti parempi olo. (Vaatteiden vaihtaminen liikkuvan junan vessassa vaatii muuten jonkinlaista akrobatiaa.) Juhlat nyt olivat, no, juhlat. Kakkua söin aikamoisen järkäleen, santsasinkin, ja kiemurtelin tuskanhiessä sukulaisten udellessa koulunvaihdosta. Mutta yhtä kaikki, me voilà, selvisin hengissä.

Sunnuntai-iltana kuitenkin ahmin. En karkkia vaan pullaa, Siwasta (vai olikohan se Valintatalo? nojaa onko sillä väliä kunhan siellä vaan myydään RUOKAA) juuri ennen sulkemisaikaa haettua. Eilenkin ahmin, en karkkia enkä pullaa (sunnuntaina siis söin koko ison pussillisen joten ei siitä jäänyt edes rippeitä vaikka puristellessani sitä pussia kaupassa valehtelin itselleni, että siitähän voi ottaa vaikka sitten evääksi, HAHAHAHA, sen evästauon minäkin olisin halunnut nähdä) vaan leipää koska tyhmyyksissäni menin ja ostin sieltä Siwasta vai mikä saamarin valintalato nyt olikaan myös leipää JA margariinia mikä siis on minun henk. koht. ei ei ei -listallani.

Ja tänään sitten pohjanoteeraus: tattaraa jännitys tiiviistyy ette ikinä arvaa mitä reppuuni hyppäsi ja kuinka saamarin paljon selkänahastani ja känsäisistä käsistäni revittyä palkkaa tämän päivän sessioon upposi. Karkkia, paljon paljon paljon rakasta candykingiäni, niin tolkuttomasti, että hihittelen tässä varmaan taas sokerihuppeliani koko yön.

En minä tiedä ketuttaako, onnistyinhan sentään venyttämään karkkipäivää sunnuntaista tähän (tosin ahmin kaikkea muuta siinä välissä, heh). Huomenna vituttaa, mutta no, eipä voi mitään. Olen tyhmä ja siitä kärsii koko ruumis. Olen siis taas kerran pisteessä A, tai jopa A miinus, sillä ei edes kokopäiväinen imurin kanssa huhkiminen pyyhi tätä emämunausta pois. 

Mutta huomennahan loppuu rilluttelu ja alkaa kunnon elämä eikös niin.

Jos niitä juhlia ei olisi ollut ja jos en olisi tällä viikolla tehnyt jo neljää tuntia ylitöitä en varmasti olisi ahminut tässä mittakaavassa. Enkö minä siis kestä minkäänlaista pientäkään painetta ja miksi MIKSI minun täytyy saada ahdistusta ahmimalla pois, tai siis yrittää saada sitä pois kerta toisensa jälkeen vaikka tiedän ettei se saatana edes yhtään auta.

Huomenna se on taas yksi tuskien taival yrittää olla ostamatta mässyä karkkikrapulaan. Taidan peittää peilin niin ei tarvitse katsoa tätä turpeaa ruhoa ja naamataulua ollenkaan.

Hahahah, tänään menin niin pulsuna keskustaan ostamaan sitä karkkia etten voi edes uskoa. Niin kamalan näköinen olen ollut varmaan viimeeksi joskus vuosi sitten pahimmissa karkkikankkusissani. Karkkiosastolla harhaili myös minun kaksoisolentoni. Se tyttö otti varmaan sata eri karkkipussia hyllystä, pani ne aina pois, pälyili ympärilleen ja viimein nappasi Fasun semmoisen muistaakseni Remixin tai Tuttifrutin tai mitä niitä nyt on ja marssi nopeasti ja häpeilevän näköisenä kassalle. Ilmetty minä siis! Olisi tehnyt mieli sanoa sille että laita vaan se pussi takaisin sinne hyllyyn ja mene kotiin  jos aikomuksesi on sama kuin minun.

Miksi en osaa sanoa tuota itselleni?