Tänään on maanantai ja tänään on hyvä päivä. Kummallinen yhtälö siis. En ole ahminut, kaikista synkistä ennusmerkeistä huolimatta, muruakaan. Enkä myöskään eilen, en vaan päässyt hehkuttamaan sitä tänne koska vuodatus tökki - taas, kappas vain.

Väsyttää. En tajua tätä loppumatonta väsymystä. Viime yönä nukuin kunnolla. Menin nukkumaan suhteellisen aikaisin, ilman ähkyä ja akuuttia itseinhoa, lukaisin siinä ennen unen tuloa pari Roald Dahlin novellia (yhyy kirja loppui, mitä minä nyt luen?) ja nukuin jopa ihan hyvin mikä nyt on pieni ihme sekin. Mutta aamulla heräsin ihan yhtä kuolleena kuin mitä olen tässä viimeiset kaksi kuukautta ollut.

Välillä tuntuu, että tämä pimeys nitistää minut. Ja minun oma pääni, mutta pimeyttä on niin paljon helpompi syyttää.

En oikeastaan enää uskaltaisi ajaa pyörällä kouluun koska tänä aamuna oli todella liukasta, asvaltti suorastaan välkkyi mustasta jäästä, mutta bussikortin ostaminen tässä vaiheessa - kun ei ole vielä edes lunta maassa, hehe - tuntuisi luovuttamiselta. Sitä paitsi minua ahdistaa ajatus siitä, että töröttäisin ensin yli puoli tuntia kuumassa bussissa, sitten kahdeksan tuntia koulussa ja sitten taas sama bussikyyti kotiin ja kotona sitten muutama tunti samaa perseellään töröttämistä läksyjen ääressä. Ei työmatkaliikunta ole pelkkää rahansäästöä, se on myös virkistystä. Rakastan pyörällä ajoa, ainakin hyvällä säällä.

Tänään kyllä oli, liekö maanantain kunniaksi, taas kerran kaikenlaisia törppöjä liikenteessä. Pahin oli kun auto meinasi kaasuttaa suojatietä sähköpyörätuolilla ylittävän päälle.

Tunnustan. Mitä tulee syömiseen, en minä tänään ihan puhdas pulmunen ole ollut. Suunnittelin kyllä meneväni kauppaan, harkitsin, melko vakavissani vieläpä (äärimmäisen tylsällä viimeisellä luennolla kun ajatus vähän karkasi), Citymarketin karkkikatua epätoivoiseen sokerin/ lisäaineen/ atsovärin/ transrasvan himoon. Se ajatus kuitenkin katosi johonkin (ehkä siihen kun ajatus palasi luennon aiheeseen harharetkeltään), mutta tuli takaisin leivän ja margariinin muodossa kotimatkalla. Siinä välissä se oli tosin ehtinyt vaihtaa muotoa moneen kertaan kuin kameleotti: nutellaksi, dominoiksi, jugurttipäällysteisiksi banaanilastuiksi, pastaksi, purkkiravioliksi (no se nyt lasketaan ihan kunnon ruuaksi, PAITSI jos sitä syö viisi purkkia putkeen), suklaalevyksi, omenapiirakaksi, minttusuklaajäätelöksi ja ties miksi.

En minä tiedä, miksi lopunperin  tulin sitten vain suoraan kotiin, join pari lasia vettä, kävin suihkussa, vedin henkeä hetkisen ja lämmitin eilen laittamaani normaalia ruokaa illalliseksi. Ja lopetin siihen. Kohta syön vielä pienen iltapalan vaikkei ole edes nälkä, koska haluan pitää jo ennakkoon kurissa mahdollisen valtavan bingen.

Jospa vaikka huomennakin onnistuisin taistelemaan sitä vastaan.